sunnuntai 24. helmikuuta 2013

#49 Drive In -kilpailut

Lauantaina vakiotuntien jälkeen alettiin järjestelemään Drive In -estekilpailuja. Meidän hommiin kuului radan rakennus, eli kanneltiin puomeja ja tolppia maneesissa. Luokat mentiin isoista pienimpiin, joten menin itse radan rakennuksen jälkeen talliin syömään.

Kaikki kuvat c. Linda

Olin portin avaajana toisessa luokassa ja oma rataan tutustuminen oli sen jälkeen. Rata oli helppo ja opin sen nopeasti. Tosin pelotti osaanko ratsastaa sen niin... Vaihdoin ratsastuskamppeet päälle ja menin katsomaan, kun joku hyppäsi Saporolla. Itse pääsin ulos kävelemään Saporolla heti edellisen suorituksen jälkeen. Oli ihanaa istua tuon ruunan selässä taas! Pian oltiinkin jo verkkaamassa.


  



Laitoin Saporon kunnolla liikkeelle, kuten oli käsketty. Ja totesin itsekin, että näin se toimii paljon paremmin sitten myöhemmin. Verkkaesteet menivät hyvin,  mutta olin oman verryttelyryhmäni viimeinen, joten menin ulos kävelemään. Kun pääsin sisälle odottamaan vielä yhden suorituksen ajaksi, jännitti todella paljon!

Hieno Saporo♥

     

Oikean puoleisessa kuvassa oltiinkin jo radalla lähdössä. Rata meni hyvin, ja lähes koko ajan laukatkin olivat oikeat. Enempää en tässä kerro, mutta videosta voitte katsoa itse.

 

Puhdas ratahan sieltä tuli ja portilta lähti ruusuke mukaan! Kaikki puhtaan radan suorittaneet olivat siis jaetulla ykkössijalla. Tosin jos aikoja oltaisiin katsottu, olisin ollut toinen. Radan jälkeen kävelytin Saporoa ulkona pari kierrosta, otettiin tietysti muutama kuva ja vein sen talliin, koska olin sen viimeinen ratsastaja. Harjasin Saporon kunnolla ennenkuin lähdin kotiin.


  
                                                     Tätä mieltä Saporo oli kuvauksista :D

♥:llä Annika

4 kommenttia :

  1. Hienosti meni! Onnittelut ruusukkeesta :))!
    Osaisitko kertoa vähän mikä tämä Drive in juttu on? Itse en ole moisesta kuullukkaan, joten ihan uteliasuuttani kysyisin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! (: Seuran sivuilta löytyivät nämä Drive In -säännöt: http://www.oulunsalonratsastajat.net/Drive-Inn-s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t.php Itse en osaa oikein tarkemmin selittää :D

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)