sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

#67 Yksisarvinen esteaasi

Meillä oli eilen estetunti ja ratsuna toimi yksisarvinen nimeltänsä Elari. Tarkoitus olisi hypätä sillä kilpailuissa, joten nyt oli hyvä hetki harjoitella. En ollut nimittäin koskaan ennen hypännyt tällä eestinhevosruunalla.
   
Sain varustaa Elarin ja tein siitä yksisarvisen kaverini kanssa siinä toivossa, että tunti menisi paremmin! Hieman pelotti, koska olin mennyt sillä viimeksi puoli vuotta sitten (koulua) ja silloin en saanut sitä edes kääntymään. Verkassa Elari kuitenkin tuntui mukavalta ja liikkui reippaasti. Jopa laukassa sain kuin sainkin sen kääntymään kunnolla.
Ensin hypättiin pientä ristikkoa liukuhihnamaisesti, joka ei toiminut hyvin. Välillä meinasi olla ongelmana että ei päästy esteen keskelle, mutta muuten sujui ihan kivasti. Esteistä osa nousi melko nopeasti pystyiksi ja alettiin hyppäämään niitä ratana. Elari toimi hirmuisen hienosti, mutta itse olin hyppäämässä ennen sitä muutamaan otteeseen. Pari kertaa poni muistutti myös melkein stoppaamalla, että pohkeen täytyi olla lähellä. Ihan hyvä vain!
Esteet olivat korkeimmillaan ehkä 50cm, mikä kyllä riittää minulle hyvinkin. Kisoissa olisi kuitenkin tarkoitus hypätä 60cm, joten lähden ehkä pienellä riskillä sitä kokeilemaan. Vaarana tosiaan on, että kielletään ulos. Pitäisi kai silloinkin tehdä yksisarvinen tuomaan onnea :D
Kiitokset kuvista Lindalle♥ Loput esteistä kuvattiin videolle, joten tein pienen koosteen tunnista.

 
Kun olin purkanut Elarin, sain idean mennä toiselle tunnille. Minun oli tarkoitus kuvata sitä tuntia, mutta ajatus koulutuuppauksesta houkutteli enemmän. Ratsuvaihtoehtoina olivat Anna ja Lester. Valitsin friisiläistamma Annan.

Alkutunnista käskin sitä ihan kunnolla ja ravailtiinkin hurjaa vauhtia ympäri maneesia. Ajattelin, että tämäkö muka se laiska hevonen! Tunnilla tehtiin paljon ympyröitä ja erilaisia kiemuroita ravissa. Melko samantapaista kuin torstaina. Ravissa Anna oli superhyvä ja kulki jopa muodossa!
Jalka alas... !
Koko tunnin se suostui liikkumaan reippaasti, osaksi laukkoja lukuunottamatta. Laukka ei meinannut edes nousta ja kääntyminen kyseisessä askellajissa oli toiveajattelua. Ratsastuksenopettajallamme ei ollut mitään vinkkejä tähän pulmaan tai edes koko hevoselle, joten hän käski vain yrittää laukata maneesia ympäri. Se onnistuikin silloin, kun otin ohjat yhteen käteen ja käytin raippaa. Lopetin touhun kuitenkin melko pian, sillä en halunnut aiheuttaa mitään vaaratilanteita kurvailemalla miten sattuu muiden ratsukoiden keskellä.

Loppuravien jälkeen mietin, millainen Anna todella on. Jos sen saa liikkumaan hyvin, se on todella ihana tamma :) Laukat eivät vain onnistuneet, mutta lisää treeniä vaan! Ehkä minun pitäisi harjoitella enemmän työskentelyä laukassa, jotta sekin sujuisi edes kohtalaisesti.
    
Oli kyllä kiva päivä taas vaihteeksi tallilla! Jäätiin vielä kuvaamaan hevosia, kun ne menivät ulos. Minä en tosin voinut kuvata, koska kamerani on edelleen rikki. Uutta odotellessa...
Linda, Moona, Meeri & Noora♥
♥:llä Annika

12 kommenttia :

  1. Anna oo mikää laiska -.- .. :(

    VastaaPoista
  2. myötäys ois iha jeees(Y) hanki elämä saatanan lutka ''sarilla en kehity'' se on susta kiinni jos et kehity siel ! vitu ämmä oot hanki elämä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoo anonyymi, joka ei linkitä tänne omaa ratsastustaan (: Linkkaappa sitä eka, pusipusi näkemiin♥

      Poista
    2. No on mun oma mielipide, että Oulunsalossa kehittyy paremmin! Ja senhän takia niillä tunneilla käyn, että oppisin :)

      Poista
  3. "kulki jopa muodossa" sekö on tärkeintä ratsastuksessa ? sillä ei oo mitään väliä miten se hevosen turpa on, jos se ei käytä selkää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä niin väittänyt. Ja mistäs sinä sen tiedät, kun et ole itse selässä ollut?

      Poista
    2. Armas anonyymini, mistä tiedät ettei hevonen käyttänyt selkäänsä (:

      Poista
  4. kiva blogi ja mukavasti nuita kuvia , sait musta uuen lukijan(:

    http://littletalks-viivi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Hei! oot pyytänyt multa banneria ja en kerkeä tehdä sitä banneria luultavasti enää tällä viikolla. Ens viikolla en kerkee niitä ollenkaan tekemään joten eihän sua kauheesti haittaa jos banneri tulee vasta ei ens vaan sitä seuraavalla viikolla? :)

    VastaaPoista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)