sunnuntai 19. toukokuuta 2013

#72 Eurovision 2013♥

Ainakin hetkellisesti lauantaina tuntui, että suunta olisi taas ylöspäin. Minulla oli ratsuna Saporo, joka tuntui jo alkuverkoissa aivan mahtavalta! Löysin oman asenteeni ja sain kuin sainkin Saporon liikkumaan kunnolla. Joko menee tai sitten itkee ja menee. Muutaman kerran se pukittikin, kun annoin raippaa, mutta en antanut sen häiritä. Tein paljon temponvaihteluita, jotta Saporo ei kaahaisi kuitenkaan aivan päättömästi.
Meillä oli estetunti ja päästiinkin hyppäämään kunnolla, koska meitä oli vain neljä. Saporo oli tosi hyvä, mutta itse puskin liikaa esteille. Ratsastuksenopettajamme sanoikin kiltisti, että älä nyt työnnä kun se kerrankin laukkaa :D Hyppäsimme pieniä ratoja, joka meni suhteellisen hyvin. Lopputuntia kohden Saporo hyytyi, mutta niin minä itsekin. Ulkona oli tosi kuuma!
Tunnin jälkeen lähdin kiireen vilkkaa kotia kohti ja sieltä futispeliin. Heti pelin jälkeen lähdin takaisin tallia kohti. Luvassa oli samantapainen leikkitunti kuin viimeksi. Olin toivonut tähänkin Saporoa, mutta sain ratsukseni Silvanon. Olin ihan kauhuissani, koska tarkoituksena oli hypätä pieniä esteitä ilman satulaa esimerkiksi viestin yhteydessä. Hyvä, että pysyin edes satulan kanssa kyydissä Silvanon hypyissä!

Silvano oli valmiiksi tunnilla, joten otin vain satulan pois ja hyppäsin selkään. Alettiin ravailemaan heti ja suoraan sanottuna näytin ihan kanalta Silvanon selässä. Menin vain löysin ohjin suoraa uraa pitkin, mutta sen ravi pompotti niin hirveästi, että käteni näyttivät kanan siiviltä. Tunsin allani koko hevosen selkärangan, minkä lisäksi siinä oli iso säkä. Ei kovin mukavan tuntoinen, mutta onneksi siihen tottuu...
Ilman käsiä laukkailujen jälkeen päätettiin ottaa viestikisa, jossa hypättiin pientä ristikkoa. Aluksi en ollut hypyissä mukana ja sitten tuli muutama kieltokin. Muuten meni kyllä kivasti ja olen tyytyväinen, sillä tämä oli ensimmäinen kerta esteitä ilman satulaa minulle. Vaikka esteet eivät olleetkaan huikean korkeita, oli se silti tarpeeksi jännittävää.

Vaihdettiin viestistä hevosenvaihtohippaan, mutta kukaan ei halunnut ottaa Silvanoa kiinni. Lopulta, kun pääsin siitä eroon, juoksin pää kolmantena jalkana ottamaan Saporoa kiinni. Sainkin sen ja lähdin rallittelemaan maneesia ympäri. Pian jouduin kuitenkin luopumaan siitä, mutta pääsin kokeilemaan Annaa ja Lesteriä. Lopputunnista ratsastettiin vielä Elsin kanssa tandemia Unilla ja löydettiin sen pukkinappula :D Viimeisenä otettiin omat hevoset ja mentiin kentälle ottamaan yhteiskuva.
Suvi & Elari, Noora & Saporo, Hinni & Lenja, Ninni & Lester, Linda & Willy, Vilma & Rassi, Sara & Uni, Anna & Elsi ja minä & Silvano
Leikkitunnin jälkeen otettiin pyörät ja lähdettiin yhdeksän ihmisen porukalla Lindalle viettämään Euroviisuja. Meillä oli tosi paljon kaikenlaisia herkkuja ja grillattavaa. Illan aikana syötiin siis paljon, oleiltiin vain ja kohokohtana katsottiin tietysti Euroviisut. Oma suosikkini oli suloinen poika Ruotsista, joka ei harmittavasti pärjännyt kovinkaan hyvin. Myöskään Suomelle ei tullut paljoa pisteitä ):
Käytiin iltakävelyllä ja mentiin nukkumaan kolmen jälkeen. Aamulla yhdeksän aikaan herättiin siihen, kun ilmapatja poksahti allani ja vierähdin Lindan päälle. Siihen ne unet sitten jäivätkin suurimmalla osaa porukasta. Suunnittelimme kuvaavamme Risto-Matin tapaisen musiikkivideon ja aloimme valmistelemaan sekä kuvaamaan sitä. Siitä saatte kuulla myöhemmin lisää... (;

Iltapäivällä löhöilimme vain trampoliinilla ottaen aurinkoa, kun ulkona oli lähes 30 astetta lämmintä! Siivosimme myös ulkorakennuksen, ja päivän mittaan yksi toisensa jälkeen lähti kotiin. Oli kyllä huippu viikonloppu parhaassa seurassa♥ Ehkä ensi vuonna uudestaan?

♥:llä Annika

2 kommenttia :

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)