perjantai 31. tammikuuta 2014

#116 Julkaisemattomia videoita

t. Catleen van de Kroon
Taas on ollut melko hiljaista täällä, kun ei ole ollut aiheita postailla. Olen käynyt kahdella koulutunnilla, mutta kuvamateriaalin puutteessa kirjoittaminenkin on jäänyt. Kerron nyt lyhyesti tunneista ja julkaisen teille videoita, joita ette täällä blogissa ole vielä nähneet!

Olin maanantaina kouluilemassa ja ratsunani oli pitkästä aikaa kirjava tamma Cami. Tunnilla teimme voltteja, väistöjä ja pidennyksiä ravissa. Cami oli tosi hyvän tuntuinen oikeaan kierrokseen, mutta vasemmassa en saanut pidettyä tasaista ohjastuntumaa, minkä vuoksi tamma heitteli päätään. Oli kuitenkin kaikinpuolin mukavaa vaihtelua mennä hieman erilaisella hevosella kuin yleensä.

Vilma oli meillä yötä viikonloppuna ja koska olimme olleet kaupungilla perjantaina melkein puoleen yöhön asti, arvatkaa vain meinasimmeko myöhästyä lauantaina tunniltani, joka alkoi yhdeltätoista... Onneksi toivomani ratsu, Saporo nimittäin, oli varustettu valmiiksi ja pääsin heti kiipeämään selkään. Jo alkuun Saporolta tuntui uupuvan liike, joten otin muutamat laukkaspurtit ja johan parani! Ratsastimme koko tunnin pääty-ympyröillä hidasta ravia hakien hevoselle pyöreyttä. Tehtävä onnistui, mutta vain hidastakin hitaammassa ravissa...
Sitten niihin videoihin. Ensimmäisenä saatte nähdä Anskun tekemän videon leiristä, jolla olin Sarin tallilla 29.11.-1.12. Olen itsekin tekemässä videoa kyseisestä leiristä, mutta se on vielä hyvin keskeneräinen tietokoneeni rikkoutumisen vuoksi.
Seuraavaksi minun viime vuoden puolella tekemäni video Hoposta, joka on suosikkini Sarin tallilta. En ole pitkään aikaan päässyt ratsastamaan tällä ihanalla ruunalla ja kova ikävä on!
  En ole varma olenko julkaissut tätä videota, mutta laitan sen tähän varmuuden vuoksi. Video on siis Ahon tallilta, jossa olin vuokraamassa Vikkeä viikolla 40. Kaikki materiaalit ovat kyseiseltä vuokraukselta. Toivottavasti pääsen näkemään tätäkin kaveria tässä lähiaikoina.
  
Ja viimeisenä kaksi videota Saporosta. Ensimmäinen on itse tekemäni ja toinen Lindan tekemä. Viimeisessä videossa on jopa materiaalia niiltä tunneilta, missä menin ensimmäisiä kertoja Saporolla.
  
  
Mikä on teidän mielestänne paras video näistä? Oma suosikkini on viimeinen :3

Olisiko muuten kukaan teistä lukijoista innokas tekemään banneria minulle? En tykkää yhtään itse tekemistäni ja koneeni ei oikein suostu näyttämään niitä tallennuksen jälkeen sellaisina kuin ne ovat olleet muokkauksen aikana. Joten jos innostutte väsäämään minulle bannerin, niin laittakaa kommenttia tuonne boksiin! Muitakin postausehdotuksia otan mielelläni vastaan :)

♥:llä Annika

8 kommenttia :

  1. harmittaako sua ko saporo on myynnissä?:(

    VastaaPoista
  2. Mää kokeilin tehä jonkinnäköstä banneria :D http://i.imgur.com/L5DxXM9.png

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooi kiitos paljon! Tuo on tosi kiva ja pääseekin heti käyttöön :3

      Poista
  3. Vähänkös kiva blogi :D Tykkään erityisesti tosta bannerista ja blogis nimestä, kivoja ja omaperäsiä :) Mun suosikki oli ehdottomasti vika, teet kivoja videoita, thumbs up ;) Jään ehdottomasti seurailemaan :)

    Sait uuden lukijan, ois kiva jos mäkin saisin (:

    http://lotanhevoselamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sulle (: Käyn katsomassa myös sun blogin !

      Poista
  4. Oikeesti Saporo ja sä ootte tosi hyvä pari ja mikä harmittaaa eniten ku Saporo myyään ?? ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tietenki se harmittaa eniten, etten pääse enää ratsastamaan sillä. Se on se hevonen jolla haluan oppia ratsastamaan hyvin, vaikka aina ei onnistukaan :')

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)