torstai 13. helmikuuta 2014

#118 Koulutreeniä

Olisin mennyt maanantaina estetunnille, mutta valitettavasti kaikki vapaat paikat olivat jo menneet. Päädyinkin sitten ihan vain kouluilemaan. Se oli jopa parempi vaihtoehto, koska lauantaina on taas koulukilpailut! Olen ilmoittautunut niihin sekä Saporolla että Sarnalla, jolla en olekaan mennyt pitkään aikaan. Siksi vielä yksi koulutunti ennen kisoja olisi ainakin minulle tosi tärkeä.

Mutta takaisin siihen maanantain koulutuntiin... Hevoset oli jo tälläkin kertaa päätetty ennen kuin ilmoittauduin tunnille, joten en odottanut saavani Saporoa. Kaikeksi ilokseni sain sen kuitenkin! Päätin kysyä voisinko mennä pitästä aikaa ilman satulaa ja se sopi opettajallemme. Ennen tuntia harjaisin Saporon häntää myöten huolellisesti ajan kanssa.
Maneesissa minut puntattiin selkään ja kävelin vähän aikaa vapain ohjin. Hetken päästä lähdin työstämään Saporoa käynnissä muutamilla epäonnistuneilla väistöillä. Ravissa taas tein paljon voltteja ja yritin saada ruunaa liikkumaan reilusti eteenpäin. Opettajamme tultua maneesiin työskentelimme laukassa lähes puoli tuntia tehden päätyihin isoja ympyröitä. Saporo oli laukassa tosi hyvän tuntoinen ja taipui rehellisesti kumpaankin suuntaan. Laukassa oli myös hyvä tempo.
Laukkojen jälkeen ratsastimme hetken rentoa ravia ja siirsimme käyntiin. Seuraava tehtävämme oli ratsastaa pituushalkaisijalle, josta väistimme takaisin uralle. Kulmiin tehtiin voltit ja pitkillä sivuilla ratsastimme niin avo- kuin sulkutaivutuksiakin. Muutimme tehtävää hieman vaikeammaksi siirtämällä avot ja sulut pituushalkaisijalle, josta olimme vielä äsken väistäneet. Minulle olisi riittänyt tuo helpompikin tehtävä, koska olen tehnyt avoja ja sulkuja vain pari kertaa aikaisemmin, eivätkä ne suju vielä toivotulla tavalla. Jälkikäteen huomasin videoista, että olin koko tunnin ratsastanut ihan liian löysillä ohjilla, vaikka se ei selkään tuntunut siltä. No, ensi kerralla korjaan sitten tämänkin!

♥:llä Annika

4 kommenttia :

  1. Kiva postaus, hienosti meette :)

    http://lotanhevoselamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Nätisti menee, nätti poni <3 Mihin luokkaan osallistut kisoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Saporo on (: Ja meen siihen kolmanteen luokkaan, joka on C

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)