torstai 20. helmikuuta 2014

#120 C-merkin kouluohjelma 1997

Lauantaina kävin aamulla pelaamassa kaksi futispeliä, jonka jälkeen hain kotoa tallikamppeeni ja suunnistin tallille. Saavuin sinne vähän ennen kolmea ja melkein heti alkoikin kilpailuiden järjestäminen. Kävimme sulattamassa maneesin takaa tuomarin pöydän ja penkit irti maasta sekä kannoimme niiden lisäksi kouluaitoja maneesiin. Rata rakentui nopeasti monen reippaan ihmisen voimin. Minut oli laitettu sekä ensimmäiseen että toiseen luokkaan pisteidenlaskijaksi, joten vaihdoin itselleni ratsastusvaatteet päälle ennen luokkien alkua. Itse ratsastin siis kolmannessa luokassa, joka oli C-merkin kouluohjelma 1997. Jouduin luistamaan pisteidenlaskutehtävästäni yhden verkkaryhmän ajan toisen luokan lopusta, jotta ehdin laittaa oman ratsuni valmiiksi.

Ensimmäisenä ratsastin siis Saporolla. Verkassa jouduin muistuttamaan sitä raipalla muutaman kerran, koska se ei meinannut liikkua. Radalla meillä oli kuitenkin ihan hyvä tempo lukuunottamatta pientä (kirjaimellisesti) kakkaosuutta. Sain ratsastettua kunnon kulmat ja hyvät tiet. Vaikka ratsastus ei muuten kovin kummoiselta näyttänytkää, se riitti. Saimme prosentteja 59,722% ja sijoituimme neljänneksi seitsemästätoista!
Siististi esitetty, muista taivuttaa kulmissa, huolelliset tiet, saisi liikkua vielä rennommin, tarkasti pisteissä.
Seuraava starttini oli Sarnalla. Alkuverkoissa poni oli tosi reipas, mutta radalle tempo laski huimasti. Laukkaosuudet menimme puoleksi ravissa, kun en vain saanut laukkaa pysymään yllä ja poni meinasi karata ympyrältä. Muuten olen ihan tyytyväinen rataan, vaikka esimerkiksi pysähdyksestä raviin siirtymisessäkin oli pientä säätöä. Sarnan kanssa saimme prosentteja 53,056%, mikä oli aivan yli odotusteni! Sijoituksemme oli 11/17, vaikka olin jo odottanut viimeistä sijaa.
Kuvat © Joanna Kuosmonen
Venyy melko hyvin askeleenpidenyksessä, ei pisteissä, huolelliset tiet ja kulmat, laukka ei säily, muuten sujuva.

Ratsastuksen jälkeen hoidin Sarnan pois ja vaihdoin normaalit vaatteet päälle. Kävin myös haastattelemassa erästä ratsastajaa - yksi seuran kisahaastattelijoistakun olen! Kisat olivat taas oikein onnistuneet ja toimivat, mistä saa kiittää kaikkia reippaita seuralaisia :)

♥:llä Annika

4 kommenttia :

  1. Aijotko tehdä videopostauksia lähi aikoina, niitä ois mukava katella :)

    VastaaPoista
  2. Ookko koskaan ratsastanu Robertolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ratsastanu sillä yhen estetunnin ja sitte muutamia pätkiä leikkitunneilla, mutta en pahemmin kyseisestä hevosesta tykkää :)

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)