lauantai 4. heinäkuuta 2015

#143 Hymy korvissa

Kotiuduin torstai-iltana Sarin tallilta leiriltä, mutta siitä saatte postauksen hieman myöhemmin, sillä joudun odottelemaan materiaaleja. Perjantaina olin kuitenkin vakiotunnillani Oulunsalossa ja päätin tulla kertomaan teille lyhyesti siitä, sillä hymyni on vieläkin korvissa tunnin jäljiltä.

Meillä oli jälleen estetunti ja ratsuna toimi kukapa muukaan kuin Sarna. Ennen tuntia kävimme rakentamassa kentälle esteradan ja sitten verkkasimme normaalisti. Sarna liikkui hyvin ja vaikutti valmiilta esteille. Jo alusta asti esteet olivat melko korkeita, noin 60-70cm. Suoritimme ne kuitenkin kunnialla.
Kiitos kuvista Joannalle!
Yksi esteistä oli petollinen trippeli, jonka kanssa meillä oli kerran aikaisemminkin ongelmia. Tälläkään kertaa Sarna ei halunnut hypätä sen yli ilman taistelua. Yhdessä vaiheessa sainkin kokea kunnon rodeot, kun jouduin läpsimään ponia raipalla pyllylle. Muutaman ylityksen jälkeen suurempia taisteluitakaan ei enää ollut.

Lopputunnista ratsastimme rataa ja yksi okseri oli reilu 80cm korkea. Ylitimme Sarnan kanssa ensimmäisellä yrittämällä sen! Ette voi ymmärtää kuinka ylpeä olin ponista :') Sen jälkeen oli vain loppuverkat ja ponin hoito tallissa. Hymyni ei hyydy koskaan! Vaikka välillä joudun taistelemaan ponin kanssa ja mietin itsekin, että miksi haluan sillä aina ratsastaa, tämmöiset onnistumiset saavat minut muistamaan sen. Olenkin joskus tainnut luvata, että meidät nähdään vielä kisoissa 80cm  luokassa ;)
♥:llä Annika

8 kommenttia :

  1. Videon perusteella teillä meni ihan hyvin, mutta voisit todellakin vähän parannella esteistuntaasi. Keskity pitämään jalka oikealla paikallaan, niin sun koko istunta muuttuu ja tulee nätimmän näköistä katseltavaa :-) Kiva postaus kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tiedän :) tämän ponin kanssa vain keskittyminen menee yleensä siihen, että esteistä edes päästään yli.

      Poista
  2. Menitte kyllä tosi hyvin! c: Noi Joannan kuvat on kyllä super kivoja!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus! Nuo Joannan ottamat kuvat ovat kyllä aina onnistuneita❤️
    Aiotko tehdä leirivideon??
    Ja sait minusta uuden lukijan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :3 ja samaa mieltä oon! En tiiä vielä teenkö leirivideoo, mutta katotaa...

      Poista
  4. Menitte Palleron kanssa tosi hienosti! Ja tosi kiva postaus��������

    VastaaPoista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)