sunnuntai 23. elokuuta 2015

#151 Erilainen esteratsu

Perjantaina tallille tullessani yllätyin ratsustani - se ei ollutkaan tuttu ja turvallinen Pallero. Listassa luki Cami, jolla olin hypännyt viimeksi varmaan vuosi sitten. Ensin ajattelin, että en halua tunnille ollenkaan, mutta lopulta totesin, että on se hyvä mennä välillä muillakin hevosilla.

Alkuverkoissa en saanut Camiin minkäänlaista tuntumaa ja sen ravi tuntui aivan kauhealta Sarnan tasaisten askeleiden jälkeen. Minulla oli myös ongelmia jalustimien kanssa - yllätys yllätys. Olin ihan varma, että oikea on pidempi, vaikka muut väittivät vasemman olevan. Miten ihmeessä saisin korjattua istuntani suoraan?!
Hyppäsimme ensin muutaman kerran ristikkoa, joka nostettiin pian noin 70cm korkeuteen. Suurin osa hypyistä oli ihan hyviä, mutta parantamisen varaa on reilusti. Eräällä hypyllä meinasin jopa päätyä maistelemaan hiekkaa!
Pystyltä siirryimme ristikko-okseri -linjalle. Ristikolle tulimme aina liian pohjaan ja lähdin hieman sukeltamaan, mutta okserille tuli hyviä suorituksia! Muutaman kerran tätä tultuamme saimme itse päättää radan, jonka ratsastimme. Minun rataani kuului pysty, ristikko, linja ja sarja. Viimeisimpänä mainittu oli minulle vaikein, sillä tulimme niin vauhdilla, että sarjan väli meinasi käydä pieneksi. Muuten suoritimme esteet ihan hyvin kai...
Esteillä suurimmaksi ongelmaksi nousi askeleen katsominen. Minun täytyi päättää lähdemmekö hyppyyn kaukaa vai otammeko vielä yhden askeleen. Toisena ongelmana olivat jalkani jälleen kerran... Miksi ne eivät voi pysyä oikealla kohdalla, vaikka yritän? Miten ne edes taipuvat tuollaiseen asentoon? Tämänkin postauksen hienot hyppykuvat näyttävät kauheilta, koska jalkani... Kiitos kuvista kumminkin Ankulle ja Sonjalle!

Loppuverkkojen jälkeen vein Camin talliin ja harjasin sen nopeasti. Ennen lähtöäni kävin myös perumassa ensi viikon tunnin, sillä vietän seuraavan viikonlopun eräkurssilla! Hieman pelottaa, mutta uskon tulevani elävänä takaisin.

❤️:llä Annika

15 kommenttia :

  1. Ihan hyvinhän se tuntui menevän! Ensi kerralla sitten paremmin :)

    Voitko antaa muuten vinkkejä miten muistaisi kouluratsastus radan kisoissa?
    Kiitos jos vastaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja jep.

      Itse muistan radan, kun vain luen sen kerran läpi. Joskus olen myös katsonut omia vanhoja kisavideoita, joissa on sama rata. Ei mulla oikee vinkkejä oo :D

      Poista
  2. Kuka on sun suosikki esteillä? :)

    VastaaPoista
  3. Ootko vuokrannu vikkeä aholla? Ite oon menossa nyt ekaa kertaa ja haluaisin tietää onko se reipas, minkälainen esteillä yms. Kiitti jos vastaat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon kahesti ! Vikke pitää laittaa liikkuu tai muute se matelee. Esteillä se on tosi kiva :)

      Poista
  4. Mä itse tykkään Camista aika paljon mutta ensimmäisellä kerralla sen ravi oli minulle aika iso järkytys! Mutta kyllä siihenkin tottui. Itse en koskaan kuitenkaan ole päässyt esteille Camilla

    VastaaPoista
  5. Haluisitko kertoo jotain Oulunsalon ratsastuskoulusta? Onko kivat hepat, opet, ilmapiiri ja ihmiset? Tai jotain muutakin.. Kiitti jo etukäteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä Oulunsalo on tosi hyvä paikka:)! Hepat on kivoja ja osaavia. Opetus on myös todella hyvää ja henkilökunta mukavaa:) kannatta käydä kokeilemassa!:)

      Poista
    2. En voi kertoa muutaku positiivista :) hevosia on paljo erilaisia, eli jokanen löytää varmasti itselleen mieluisen ratsun. Opettajiakin on kaksi, eli niistäkin voi periaatteessa valita. Molemmat ovat kyllä mukavia ja asiansa osaavia! Ilmapiiri tallilla on omasta mielestäni hyvä ja sieltä saa paljon uusia kavereita :) kokonaisuudessaan siis tosi hyvä paikka!

      Poista
  6. Sinut on haastettu blogissani :)
    turvatkohtitaivasta.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Teillä meni tosi hyvin Camin kanssa! Milloin muutes tulee uutta postausta?=D

    VastaaPoista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)