perjantai 5. helmikuuta 2016

#165 Hupsistakeikkaa

Aloitetaanko ensinnäkin siitä, kuinka olen kirjoittamassa teille tuntipostausta, vaikka minun ei pitänyt mennä tunnille vähään aikaan... Asiahan meni niin, että unohdin perua tuntini ajoissa, minkä vuoksi olisin joutunut maksamaan. Ajattelin, että samapa tuo on sitten mennä tunnille, kun siitä joka tapauksessa maksaa!

En ollut toivonut ketään, koska tarkoituksenani ei tosiaan ollut mennä tunnille. Ratsuksi minulle oli jaettu Basse - TAAS. En valita, vaikka en saisikaan Sarnaa. Valitan, koska saan aina Bassen, vaikka opettajakin tietää, etteivät meidän kemiat kohtaa. Varustin ponin nyrpein nokin ja maneesissa säädin niin satulavyön kuin jalustimetkin. Sain laittaa jalustimet tosi pitkiksi, jotta polvelleni jäi tilaa olla lähes suorana.
Alkuverkoissa tunnustelin varovaisesti pystyinkö keventämään ja yleensäkään käyttämään vasenta jalkaani. Ratsastus omalta osaltani sujui paremmin kuin viimeksi, mutta yhteistyö ponin kanssa ei toiminut. Verkkahyppynä tulimme pientä ristikkoa, mutta jo parin hypyn jälkeen pyysin Meriä vaihtamaan ratsuja kanssani. Lopputunnin ratsastinkin sitten Catleenilla!
Uudella ratsulla en ehtinyt ottaa yhtään verkkahyppyä, vaan siirryimme suoraan tehtävään. Tehtävä oli ikään kuin kahdeksikko ja siinä oli viisi estettä, joista yksi oli okseri, toinen pysty ja loput ristikoita. Kun olin lähdössä tehtävälle, en meinannut saada Catleenia liikkumaan mitenkään! Se ignoorasi pohjeapuni aivan täysin. Sitten kun vihdoin pääsimme liikkeelle, tamma kiihtyi niin, etten meinannut saada sitä kiinni.

Olin ratsastanut Catleenilla vain kerran aikaisemmin. Olihan tuohon jälleen totuttelemista. Ensimmäisen radan suoritimme kontrolloimattomasti. Sain ohjattua tamman esteille, mutta en saanut pidätettyä tarpeeksi ennen hyppyä, jolloin jäin useasti jälkeen. Lisäksi olen tottunut siihen, ettei Sarnalle tarvitse myödätä kovin pitkälle, kun raukalla on niin lyhyt kaula. Isona hevosena Catleen pääsi sitten vetämään minua kunnolla esteen päällä, sillä en ollut varautunut. Voittekin päätellä yhtälön vastauksen tämän kuvasarjan avulla:
Hupsistakeikkaa! Kumma kyllä minulla ei sattunut yhtään mihinkään tippumisen aikana. Opettaja varmisteli vielä, ettei varmasti ollut sattunut, sillä tippuminen näytti kuulemma melko rajulta. Ärtymys sen sijaan kasvoi. Taaskaan mikään ei onnistunut... Hetken maassa kiroiltuani nousin takaisin selkään ja opettaja pyysi tulemaan okserin uudelleen ja sitten tehtävän loppuun. Tein työtä käskettyä, mutta suoritus meni vähän niin ja näin. Catleen ei pysynyt oikein hanskassa minulla.
Olin tuntilaisistamme viimeinen suorittaja. Muiden hypätessä sain ottaa hetken syvään henkeä ja miettiä, mikä menee vikaan. Usein jään vetämään vain edestä ja unohdan muut avut täysin. Lisäksi reilu myötäys täytyisi muistaa, kun on isompi hevonen kyseessä enkä ole tottunut sen hyppytyyliin.

Vihdoin oman vuoroni koittaessa laitoin kaikki likoon. Täysin hiljaa ja keskittyneenä pyysin tamman liikkeelle ja lähdin radalle. Yritin pitää istunnan tiiviinä ja myödätä edestä pidätteiden välillä. Laskin askeleet tarkasti ennen esteitä, jotta varmasti pysyin mukana hypyissä. Keräsin myös itseni nopeampaa esteiden jälkeen viime kierrokseen verrattuna. Mutta hetkonen... Näinhän kuuluisi ratsastaa joka kerta?!
Suurin osa viimeisestä radasta meni oikeasti hyvin ja olin itsekin tyytyväinen, vaikka en sitä opettajalleni halunnutkaan myöntää. Muutaman kerran tamma oli kiihtynyt liikaa, jolloin olin vain kylmän viileästi pysäyttänyt koko hevosen ja sitten vasta jatkanut. Minun suoritukseni jälkeen ravailimme vain kevyesti ja keräsimme esteet pois.

Ensi viikon keskiviikkona minulla on lääkärille aika tuon polveni takia. Sen jälkeen selviää, mikä siinä oikein on ja kannattaako minun ratsastaa, vaikka pystynkin siihen (jotenkuten ja varovaisesti). Pistäkää tekin peukut pystyyn ja toivokaa parasta!

❤️:llä Annika

maanantai 1. helmikuuta 2016

#164 Nivuset jumissa

Viime postauksessa sanoin, etten tiedä milloin menen seuraavan kerran tunnille. No, päätin kuitenkin olla perumatta vakiotuntiani ja kokeilla, pystynkö ratsastamaan. Tunnin aiheena meillä oli esteet ja minulla ratsuna Sarna. Olin yllättynyt, kun se ei ollutkaan tunnilla ja sain varustaa sen! Tiesin jo ennen tuntia, etten pysty laittamaan jalustimia ja minun olisi ratsastettava ilman, joten päätin jättää koko satulan samantien talliin. Melkein kaikki muutkin tuntilaiset päättivät sitten hypätä ilman satulaa!

Harjattuani Sarnan huolellisesti ja laitettuani suitset päähän lähdimme maneesia kohti. Heti selkään kiivettyäni huomasin, etten saa kipeää jalkaani ponin kylkeen kiinni. Polvi ei antanut tarpeeksi periksi, minkä vuoksi minulla oli vain yksi jalka käytössä. Ponin raviin saaminen oli hieman hankalaa, mutta kun pääsimme vauhtiin, ei mitään ongelmaa enään ollut. En tosin saanut vasemmassa kierroksessa ponia hyvin kulmiin enkä volteilla taivutettua, mutta onneksi tämä ei ollut koulutunti - mikään ei ollut pilkun tarkkaa. 
Opettaja rakensi maneesin keskelle meille tuttuakin tutumman jumppiksen, jonka perässä oli okseri. Jumppikset ovat olleet aina vaikeita sekä minulle että ponille, kun välit ovat usein enemmän hevosille sopivat. Hommaa vaikeutti myös se, etten tosiaan saanut pidettyä pohkeitani kiinni. 

Esteet olivat melko matalia, mutta siltikään emme suorittaneet tehtävää kertaakaan täysin oikein. Alkuverkoissa Sarna lähti hyvin (yhdestäkin pohkeesta) eteen, mutta jumppikselle se hyytyi täysin. Kaksi ensimmäistä estettä selvitimme hyvällä tuurilla laukassa, mutta viimeistään kolmannella lopahti ja tulimme raviräpellyksellä loppuun. Ensimmäiset hypyt okserille vielä onnistuivat jotenkuten, mutta esteen hieman noustua poni alkoi kieltelemään.
Ensin kieltoja tuli vain okserille ja tulimme sen aina uudestaan pienen voltin vauhdittamana. Pian Sarna pääsi kuitenkin karkaamaan minulta jo jumppiksen puolivälissä ja vieläpä terveen jalan puolelta! Kirosin koko tunnin, kun mikään ei onnistunut. Yksikään suoritus ei ollut mielestäni edes välttävä - samaa mieltä oli varmasti opettaja, joka sanoi koko ajan vain "uudestaan" nauraen minulle. Olen iloinen, että meillä on hyvä tuntiporukka ja hyvä opettaja. Voimme kaikki heittää yhdessä läppää ja nauraa niin omille kuin toistemmekin suorituksille ilman, että kukaan ottaisi siitä itseensä!
Kun okseri korotettiin muille noin 90cm korkuiseksi, odotin omaa vuoroani ja pyysin saada tulla tehtävän ihan vain ristikkona. Emme kuitenkaan päässeet edes ristikolle asti, kun hommat kusi jo aiemmassa vaiheessa. Niimpä opettajamme otti jumppiksen kokonaan pois ja sain tulla ristikkoa yksittäisenä. Noh... Sekään ei mennyt niinkuin elokuvissa - tulimme sen aina ravilla, vaikka tein kaikkeni, että poni laukkaisi.

Aikaakaan ei enään ollut, joten jouduin tyytymään välttävään suoritukseen. Olen varma, että vaikka jalkani olisi ollut kunnossa, ei tunti siltikään olisi mennyt hyvin. Ehkä vain vähän paremmin... Jumppikset hevosten väleillä ovat aina vaikeita Sarnalle.

Tunnin aikana olin roikkunut ponin selässä ties miten päin, mutta en sentään tippunut. Koskaan en ole kuitenkaan noin montaa kertaa meinannut tippua yhden tunnin aikana! Voin sanoa, että seuraavana päivänä nivuseni olivat ihan jumissa, kun olin ninjaillut Sarnan kyydissä.

Ehkä odotan suosiolla, että polveni on kunnossa ennen seuraavaa ratsastuskertaa, sillä tämä oli yhdenlainen farssi. Mutta tästä ei voi muutakuin parantaa! Millaiset fiilikset teillä on yleensä sellaisten tuntien jälkeen, kun kaikki on mennyt päin mäntyä? En tiedä olenko ainoa, mutta minulla on yleensä vain positiiviset fiilikset ja halu kehittyä paremmaksi!
❤️:llä Annika