keskiviikko 18. toukokuuta 2016

#170 Perjantai 13.

Perjantaina meillä oli taas hyppytunti. Saimme tehtäväksi suunnitella ja rakentaa radan, mutta tulin itse tallille aivan viime tipassa, joten en ehtinyt mukaan. Melko kiirellä sain hoitaa myös ratsuni, joka oli toiveideni mukaan jälleen Paula! Koska moni muukin tuntilaisistamme meni ilman satulaa, päätin minäkin mennä.
Alkuverkkana hyppäsimme pysty-okseri -linjaa. Pelokkeena okserin alla oli vielä vesimatto, mutta Paula ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Sitten kävimme läpi muutkin rataan kuuluvat esteet: sarjan ja trippelin. Minulla on ollut oikeastaan vain huonoja muistoja trippeleistä ja tälläkin kertaa se hieman pelotti. Paulalle se oli kuitenkin vain este muiden joukossa, joten omakin jännitykseni katosi hyppyjen myötä.

Sarjallakin oli pieniä pelokkeita esteiden alla. Niitä tamma kyttäsi vähän tai sitten unohdin vain ratsastaa kunnolla. Ensimmäisen kerran lähestyimme sarjaa hieman kiemurrellen ja Paula pääsi ohi sarjan toisesta osasta, okserista. Tulimme uudestaan ja tämän jälkeen sarjakin sujui ongelmitta.
Kokonaisuutena radat menivät kiitettävästi! Joskus minusta tuntuu, että ilman satulaa esteistuntani on paljon parempi kuin satulalla. Mitä mieltä te olette? Hypyt olivat tasaisen hyviä, mutta vastalaukkoja oli vieläkin liikaa, vaikka yritän kyllä aina parhaani mukaan johtaa esteen päällä. 
❤️:llä Annika

8 kommenttia :

  1. Kiva postaus ja sulla on ilman satulaa hyvä istunta:)

    VastaaPoista
  2. Esteistuntasi on kyllä hyvä satulalla ja ilman! xD Minä en ole koskaan hypännyt ilman satulaa, haluaisin kyllä joskus kokeilla jollain ihan pienillä esteillä :D

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä teillä meni hyvin ja aika hieno tuossa videolla tuo melkeen tippuminen tai tasapainon menettäminen :D

    VastaaPoista
  4. eikö sarna oo enää sun lemppari? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän toki Sarnastakin, mutta Paulan kanssa pääsen itse kehittymään paremmin. Tämän vuoksi en enää treenaa niin aktiivisesti Sarnalla!

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)