tiistai 27. syyskuuta 2016

#178 Esteura ohi

Ette ikinä arvaa mitä tapahtui perjantaina! No minäpä kerron... Hyppäsin pitkästä aikaa Sarnalla! Olin toivonut sitä muutamalle aiemmallekin tunnille, mutta ymmärrän kyllä miksi sitä ei ole minulle jaettu. Opettajamme kuitenkin tiesi, että aion toivoa sitä niin kauan kunnes saan sen. Niimpä minä sitten sain sen!

Sain hoitaa ponin ennen tuntia ja olin ihan mielissäni. Sarna on ehkä maailman helpoin hoidettava eikä satulaakaan tarvitse kurkotella laittamaan katon rajaan! Silti minulla oli hieman sekavat fiilikset. Ajattelin, että joko tykästyn Sarnaan uudelleen tai sitten tunti menee niin huonosti, etten toivo sitä enää koskaan.  Lopputulos oli ehkä jokin näiden välimuoto!

Satulaan noustessani minut valtasi hyvin kotoisa olo. Alkuverkoissa kuitenkin järkytyin, kuinka pienet askeleet ponilla oikeasti on. Enhän minä osannut enää istua siellä! Sarna toimi kuitenkin hyvin ja lähti pohkeesta eteen pyydettäessä.
Ennen varsinaista tehtävää otimme muutamia hyppyjä liukuhihnalta kentän molemmilla pitkillä sivuilla oleville pystyille. Näillä Sarna oli vielä oikein hyvän tuntoinen eikä laskenut edes raville ennen esteitä! Elämän pieniä iloja!

Pystyjen jälkeen tarkoituksena oli hypätä kentän keskellä olevaa okseri-okseri -linjaa. En saanut Sarnaa kuitenkaan yli niistä, vaikka kaikkeni yritin. Pyysin opettajaa ottamaan sitten toiset puomit pois, jonka jälkeen homma alkoi rullaamaan.

Viimeisellä radalla poni oli ihan superhyvä - sarja tultiin puhtaasti laukalla ja pystytkin ylitettiin lähes ongemitta - siihen oli hyvä lopettaa! Tuntia ei voi ottaa edes tosissaan, joten toivon, että tekin katsoisitte koosteen huumorilla. Tämä tunti oli vain muistutus siitä, miksi lopetin Sarnalla treenaamisen. Nyt se on virallisesti todettava:

Minun ja Sarnan esteura on ohi!
Tämä tunti oli nyt tämmöinen ja tästä eteenpäin taidan pysytellä Paulan kanssa treenaamisessa. Kooste on tosiaan tällä kertaa hieman erilainen. Toivoisin, että negatiiviset kommentit jätettäisiin pois. Asiallista palautetta saa kuitenkin antaa!

Paljon olisi vielä kerrottavaa - esimerkiksi estetunnista Paulalla ja koulutunnista Aapolla. Säästetään ne seuraavaan postaukseen!

❤️:llä Annika

maanantai 5. syyskuuta 2016

#177 Pieni päivitys

Paljon treeniä, YO-kirjoituksiin lukemista, autokoulu, läksyjä ja liian vähän unta... Olen ihan suosiolla jättänyt blogin kirjoittamisen taka-alalle ja valinnut lepäämisen, mikäli minulla on yhtään vapaa-aikaa ollut. Aikatauluni on tällä hetkellä hyvin kiireinen ja joudun juoksemaan paikasta toiseen joka päivä. Lauantait ovat olleet oikeastaan ainoita vapaapäiviäni, mutta nekin olen halunnut kuluttaa viettämällä aikaa poikaystäväni kanssa, mikäli hän on ollut lomilla armeijasta. En ole muistanut edes ladata kameraani tässä kaikessa hässäkässä, joten koosteita tässä postauksessa ei valitettavasti ole. Älkää siis tuomitko!

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Ensimmäinen tunti oli muistaakseni koulutunti. Ratsuna minulla oli Alastra, jolla en ollutkaan mennyt pitkään aikaan. Tunnilla teimme avoja keskihalkaisijalla ja vastalaukkoja pitkillä sivuilla. Se, mitä tunnista muistan, on että tunsin olevani alkeisratsastaja ensimmäisellä ratsastustunnillaan. En osannut istua Alastran ravissa yhtään, minkä vuoksi kätenikin heilui epätasaisena. Pompin menemään kuin perunasäkki ja tamma meni juuri niinkuin pyysinkin. En osannut oikein pyytää Alastralta mitään, joten ei se oikein toiminut. Tunnista jäi silti tosi positiiviinen fiilis - en sitten tiedä mistä se johtuu!
Seuraava tunti oli estetunti Paulalla. Hyppäsimme maneesissa lyhyttä rataa: pari yksittäistä pientä pystyä ympyröillä, kahden esteen innari sekä vähän korkeampi sarja.  Se meni ihan kohtuullisesti - parin viikon tauko kuitenkin takana.
Mitä esteistunnalleni on tapahtunut tauon aikana?!
Kolmas tunneista oli koulutunti Aapolla. Viime tunnista kyseisellä ratsulla jäi vähän sekavat fiilikset, mutta tämän tunnin jälkeen oli rehellisesti hymy huulilla. Päätimme lähes kaikki mennä ilman satulaa ja tunnin jälkeen olinkin saanut pienet hiertymät takapuoleen... Tunnilla teimme ravissa salmiakkikuviota, jonka kulmissa ratsastimme takaosakäännöksiä. Kuvion pitkillä sivuilla teimme pienet voltit ulospäin. 

Jälleen ongelmana meinasi olla se, että siirrän sisäohjan kaulan yli, kun poni ei pysynyt ulkokaarella. Muistin kuitenkin edellisillä tunneilla oppimani asiat ja pidin vain ulko-ohjan tiukasti kädessä ja pienesti irroittelin sisäohjaa, johon Aapo puri kiinni. Lopputunnista se olikin sitten jo kevyempi edestä ja taipui volteilla rehellisemmin! Ratsastimme salmiakkia myös laukassa, tosin ilman takaosakäännöksiä. Aapo oli oikein kivan tuntoinen! Harmittaa, että tästä tunnista ei ole minkäänlaista materiaalia...

Viimesin tunneista oli jälleen estetunti Paulalla. Olin todella totinen koko tunnin ja keskityin vain ratsastukseen. Tunti menikin paremmin kuin ikinä! Sarjavälit eivät olleet ongelma - kuten yleensä - ja lähes kaikille esteille päästiin hyvällä askeleella. Lopputunnista hyppäsimmekin 90cm okserin kiitettävästi (videopätkällä)! Paula oli ihan superhyvän tuntoinen ja olin kerrankin itse tyytyväinen omaan ratsastukseeni!
Kerrankin katse on siellä missä pitääkin!
YO-kirjoitukset on alle kuukauden päästä, joten saa nähdä milloin seuraava postaus ilmestyy. Yritän päästä kirjoittelemaan mahdollisimman pian kuitenkin!

❤️:llä Annika