#173 I always return

En oikein tiedä kuinka aloittaa tämä postaus. En ole jaksanut ottaa minkäänlaista stressiä blogin kirjoittamisesta, vaikka paljon asiaa olisi jaettavana. Haluaisin kertoa tarkasti kaiken, mutta en vain saa puettua mitään sanoiksi. Olen yhtä aikaa iloinen ja surullinen. Mistä nämä ristiriitaiset tunteet sitten johtuvat?

Olin jälleen kesäleirillä Sarin tallilla. Moni ei varmaan osannut sitä edes odottaa, sillä en itsekään uskonut enää palaavani sinne hevosten myynnin jälkeen. Ajattelin, ettei paikka tunnu enää samalta ilman Hopoa ja kaikkia muita "alkuperäisiä" nelijalkaisia.

Selailin kuitenkin pitkään tallin sivuja ja katselin uusien hevosten esittelyitä. Ihastuin jo kuvan perusteella 170cm korkeaan trakehner-tammaan, Dellaan. Myös 165cm korkea oldenburg-ruuna, Robert, näytti omaan silmään kokeilemisen arvoiselta. Uusiin kaviokkaisiin tutustumisen lisäksi leirille lähtöön oli toinenkin syy. Mielestäni oli hyvä päästä välillä erilaisen opettajan valvovan silmän alle. Kaikilta opettajiltahan oppii jotain uutta ja erilaista!

Vaikka leiriläisten ikähaarukka oli todella suuri meidän leirillä, tulimme kaikki hyvin juttuun ja opettajaltakin saimme kehuja hyvästä ryhmähengestä. Itsehän olen jo parina vuonna kuulunut leirin vanhimpien joukkoon, mutta luulen sen olevan vain omasta suhtautumisesta kiinni, tuleeko toimeen kaikkien kanssa.

Tuntien lomassa vietimme aikaa porukalla ja söimme paljon. Leirikastekin olisi ollut, mutta tällä kertaa en itse ottanut siihen osaa. Kävin nimittäin juuri siihen aikaan kuvaamassa laitumella hevosia, jotta tallin nettisivuille saataisiin kaikista hevosista kuva! 

Sitten niihin tunteihin... Ensimmäiselle tunnille minulle oli laitettu ratsuksi suomenhevosruuna Pontus. Minulle kuitenkin vaihdettiin Della, kun mainitsin tykkääväni mielummin "eteenpäin potkittavista" kuin herkistä. Jännityn pahasti kropastani ja jään vetämään ohjista, mikäli minusta yhtään tuntuu, että hevonen voisi karata altani. 

Ensimmäinen tunti oli perinteisesti koulua ja treenasimme ihan perusjuttuja opettajan arvioidessa tasoamme. Alkuun työskentelimme vain käynnissä ja haimme hevosille aktiivisuutta löysin ohjin. Kun hevoset liikkuivat omalla moottorillaan eteen, lähdimme keräämään pikkuhiljaa ohjia käteen ja siirryimme raviin.

Emme tehneet ravissa mitään varsinaista tehtävää - kiersimme lähinnä kenttää ympäri. Della oli hyvän tuntoinen, vaikkakin se jäi hieman pohkeen taakse ja olisi saanut olla vielä ryhdikkäämpi. Tykästyin tammaan joka tapauksessa ja se oli juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin sen olevan! Tästä tunnista on pari videoklippiä estetunnin koosteen alussa.

Harmillisesti parhaat kuvat olivat epätarkkoja...

Seuraavalla tunnilla pääsin menemään Robertilla puomeja. Ruuna oli koko tunnin todella tahmainen ja tuntui, ettei se reagoinut oikein mihinkään. Jälkeenpäin videolta katsoessani meno ei kuitenkaan näyttänyt läheskään niin pahalta kuin se selkään tuntui!

Alkuverkkojen jälkeen ratsastimme keskihalkaisijalla olevaa puomilinjaa ravissa. Se sujui hyvin! Hetken kuluttua tehtävää muutettiin niin, että piti laukata ympyrällä kahden puomin yli. Minulta meinasi unohtua ulkoavut täysin, minkä vuoksi Robert pääsi pari kertaa karkaamaan suunnittelemaltani reitiltä. Suoritus suoritukselta meno kuitenkin parani ja laukkakin lähti pyörimään, kun tajusin keventää istuntaani hieman.

Tiistaina sain aamutunnille ratsukseni Leevin - hyvän työmoraalin omaavan suomenhevosruunan. Olin heti listan luettuani peloissani, sillä Leevi kuuluu näihin herkkiin hevosiin, joista mainitsin aiemmin.

Alkutunnin käyntitehtävät sujuivat kiitettävästi, kun pysyin rentona ja ohjat olivat löysällä. Kuitenkin heti kun sain ohjat käteen ja oli määrä lähteä raville, jännityin täysin. Siihen Leevi reagoi kiihdyttämällä enkä osannut hallita ravia puolipidätteillä. Niimpä pysäytin hevosen kokonaan ja päätin kävellä hetken aikaa. Tarvitsin hengähdystauon itselleni.

Muut alkoivat tehdä tehtävää, johon kuului kiemurauraa, pieniä ympyröitä ja pätkä laukkaa. Tehtävä oli pahin mahdollinen minulle, kun en uskaltanut edes alkuverkoissa ravata kenttää ympäri. Tämän vuoksi jäinkin kävelemään kentän toiseen päähän ja psyykkasin itseäni. Opettaja kävi hakemassa minulle myös sivuohjat pieneksi helpotukseksi, mutta omasta mielestäni ne vain pahensivat asiaa - vaikka eivä olleet edes kireällä. Leevi nimittäin muuttui hyvin painavaksi edestä, vaikka oli aiemmin ollut yllättävän kevyt!

Vihdoin, kun muut lopettelivat tehtävää, sain tsempattua itseäni. Ajattelin, että pakkohan minun on edes yrittää! Ei tunti voi jäädä tähän! Olin jo monta kertaa meinannut kysyä, saisinko lähteä jo talliin...  Onneksi en lähtenyt. Siitä sain kehuja opettajaltakin! Kun muut kaarsivat keskelle, minä lähdin ravaamaan uraa pitkin. Sain keskittyä todella paljon siihen, että pysyin rentona. Leevi pysyi kuuliaisena ja hallinnassani. Pikkuhiljaa lähdin löysäämään ohjia ja pyrin hidastamaan ravia istunnallani. Monta kierrosta se vaati, mutta lopulta sain Leevin käyntiin vatsalihaksillani! Siinä vaiheessa hymy nousi huulille ja olin ylpeä suorituksestani, vaikka pikku juttuhan se oli. Henkisesti olin kuitenkin voittanut itseni!

Illan estetunnille sain ratsukseni arabiruuna Shakilin. Olin ihaillut sitä jo aiemmin muiden ratsastamana ja olin innoissani päästessäni kokeilemaan sitä. Todellisuus ei kuitenkaan vastannut odotuksiani...

Alkuverkoissa en saanut Shakilia liikkumaan kunnolla. Se tuntui hieman tahmealta eikä meinannut lähteä taipumaan. Myös ensimmäisessä tehtävässä oli samoja ongelmia. Tarkoituksena oli laukata kenttää ympäri ja pitkillä sivulla ylittää puomeja. En saanut askelta mitenkään sopimaan puomeille.

Vaikka puomit eivät sujuneetkaan, oli aika siirtyä seuraavaan tehtävään. Tehtävä oli sama ympyrätehtävä, mitä teimme ensimmäisellä puomitunnilla - tosin puomit olivat ristikoita. Ensin tulimme ristikoille ravilla, mutta lopussa myös laukalla. En saanut ruunaa oikeasti liikkeelle ja askeleen katsominen oli ihan hukassa.

Omasta mielestäni olin joka hypyssä mukana, mutta opettajan sanoin minulla oli epätasainen tuntuma ja jäin suusta kiinni hypyissä. Voitteko kuvitella kuinka huono fiilis tunnilla tuli, kun en suoriutunut edes pienistä ristikoista, vaikka normaalisti hyppään korkeampaakin helposti! Opettaja sanoi suoraan, ettei uskalla päästää minua yhtään ristikkoa korkeammille esteille... Olin aivan pohjalla.

Seuraavana aamuna fiilis nousi kuitenkin taas huippuunsa, kun sain ratsastaa Dellalla. Tunnin aiheena oli esteistunta, mikä oli todellakin minulle tarpeen! Verkkasimme alkuun normaalisti, minkä jälkeen aloitimme varsinaisen treenin. Voi mikä rääkkitreeni se sitten olikin! Jalat huusivat hoosiannaa tunnin jälkeen - ja vielä seuraavana päivänäkin.

Ravasimme koko kenttää ympäri esteistunnassa. Opettaja huomautti heti, jos jalat olivat sentinkin väärässä asennossa tai yläkroppa mutkalla. Kantapäät tuli painaa niin alas kuin mahdollista ja ainakin minun pohkeeni olivat ihan kuolleet parin kierroksen jälkeen. Minulla on usein ongelmana, että unohdan pitää keskikroppani tiukkana ja siksi selkääni jää notko. Keskikroppakin joutui siis melkoiselle koetukselle.

Kun ravissa ei enää jaksanut pysyä esteistunnassa, piti siirtyä keskelle seisomaan. Siinä vaiheessa, kun kaikki olivat väsähtäneet, lähdimme tekemään samaa hommaa uudestaan - askellajina tällä kertaa laukka. Teimme myös siirtymisiä esteistunnassa eri askellajien välillä.

Tämän rääkin jälkeen laukkasimme yksitellen pääty-ympyrää, jossa oli puomi ylitettävänä. Alussa Della jäi pohkeen taakse, mutta muutaman suorituksen jälkeen laukka rupesi pyörimään ja askelkin passaamaan paremmin. Kun oma vuoroni tehtävällä oli ohi, sain laukata niin lujaa kuin hevosesta lähtee kentän ympäri. Kyllähän tammasta liikettä lähti - tietojeni mukaan sillä on kilpailtu joskus kenttääkin. Valitettavasti tästä tunnista ei ole minkäänlaista materiaalia...

Samana iltana jatkettiin treeniä samoilla hevosilla ja aamutunnilla opitut taidot pääsivät testiin. Hyppäsimmen nimittäin oikeasti nyt esteitä. Tulimme ravilla ensimmäisele esteelle, jolta nostettin laukka ja hypättiin seuraava este. Linjan jälkeen pysäytettiin aidan eteen ja hevosen täytyi pysyä täysin suorana. Myöhemmin pysäytystä ei tarvinnut enää tehdä, vaan linjalta jatkettiin kolmannelle esteelle.

Della oli super koko tunnin ja opettaja uskalsi nostaa esteitä, vaikka oli aiemmin muuta sanonutkin. Ehkä Shakil ei vain ollut minua varten - en yksinkertaisesti osannut ratsastaa sitä. Dellan kanssa sujui huomattavasti paremmin!

Viimeisenä aamuna pääsin menemään tunnin ihastuttavalla nuorella suokkitammalla Ronjalla. Ennen tuntia minua jännitti hieman, sillä Ronjankin voisi kai luokitella herkkiin hevosiin. Tunnin aihe ei kuitenkaan ollut vakava, sillä otime erilaisia leikkimielisiä kilpailuja - kuka kävelee/ravaa hitaiten/nopeiten esimerkiksi - ja leikimme seuraa johtajaa, joten uskalsin kuitenkin osallistua. Nopeuskilpailuissa olimme aina parhaiden joukossa, mutta hitaasti meno - ja yleensäkin paikallaan pysyminen - oli nuorelle tammalle todella vaikeaa. Iästään huolimatta Ronja oli todella fiksu tapaus ja siitä tulee varmasti sydämiä sulattava kaveri!

Viimeisenä leirillä oli tietysti leirikisat. Ratsukseni sain Dellan, kuten olin toivonutkin. Alkuverkoissa laitoin tamman todella liikkumaan ja radalla se liikkuikin alusta asti rehellisesti omalla moottorillaan. Rataan kuului ravipuomit, kaksi volttia puomilla sekä kolme estettä, joista yhdelle täytyi tulla ravilla. Minulla korkein este oli 60-70cm. Rata meni omasta mielestäni hyvin ja saimmekin nolla virhepistettä. Loistava päätös leirille!

Hieman jäi taas harmittamaan, kun jouduin hyvästelemään uudet hevosystäväni - ja tietysti ihmiset. Kyseiset hevoset myydään kesän leirien jälkeen pois, joten en tule esimerkiksi Dellaakaan enää koskaan näkemään... Ottaisin tamman omakseni, jos se vain suinkin olisi mahdollista!

Huhhuh, tulipa pitkä teksti... Vieläkin olisi asiaa, mutta säästetään kertomukset tunneista Oulunsalossa seuraavaan postaukseen!

❤️:llä Annika