perjantai 16. marraskuuta 2012

#23 Hyppytunti♥

Jeee, huomenna pitkästä aikaa Oulunsalossa tunti. Linda kertoikin jo, että menen Percivalilla :) Sitä odotellessa! Nyt kerron kuitenkin keskiviikon estetunnista. Kerrankin mulla on videomateriaalia (tosin este oli juuri kaikkien odottavien ratsukoiden takana ja saan videot vasta huomenna postaukseen) ja joku kuva, joka oli keskiviikon jälkeen ilmestynyt muistikortilleni, mutta en itse sitä ole ottanut.

Keskiviikkona meillä oli vaihteeksi esteitä, joita piti olla kaksi kertaa sitten. Olin toivonut Veeraa ja sain sen (vaikka en edelleenkään tykkää suokeista). Autoin ykkösryhmän tuntilaisia ja sitten haettiin hevoset sisään. Aloin harjaamaan Veerulia heti ja Oona auttoi laittamaan pinteleitä. Sain satuloitua Veeran, mutta kun päästiin maneesiin, piti satula vaihtaa. Sari vaihtoi Veeralle Iisakin satulan, koska Veeran oma oli kuulemma rikki. Ei mitenkään ihmeellistä, mutta oli taas hirveä säätö jalustimien kanssa. Mun jaloissa on varmaan jotain vikaa, koska Sari laitto jalustimet saman pituisiksi, mutta ne silti tuntui eriltä :D

C joku ? Löyty muistikortilta :D
Mentiin alkukäynnit ja siirryttiin pääty-ympyröille. Siinä piti mennä reipasta käyntiä, melkein ravia ja asettaa. Seuraavaksi ympyrällä ravia keventäen ja kahden puomin yli. Puomit olivat melkein peräkkäin, mutta hevonen mahtui väliin. Viimeisenä nostettiin puomien välistä laukka ja laukattiin puolikas ympyrä. Veeran laukka on ihana, mutta nostot eivät olleet kovin hyviä. Laukattiinkin sitten koko maneesia vähän aikaa ympäri molempiin suuntiin ja sitten kävelytauko, kun Sari rakensi esteet.

Mentiin aluksi matalaa ristikkoa, mutta Sari nosti sen 40cm pystyksi. Esteen edessä oli puomi, mikä tuotti hankaluuksia Veeran askelissa. Aluksi piti ravata pääty-ympyrä, missä oli ristikko ja ristikon jälkeen laukata pitkällä sivulla oleva pysty. Toiseen päähän matala ristikko laukassa. Mentiin kokojärjestyksessä, joten olin Veeran kanssa joka tehtävässä ensimmäinen. Veera toimi muuten hyvin, mutta se yritti lähteä todella lujaa esteille ja ei halunnut kääntyä ympyrällä laukassa (tai sitten en osannut kääntää :D). Sari nosti vielä ristikoita ja pystyäkin, joka oli lopulta 80cm.

Lopuksi laukattiin koko tehtävä ja sujui ihan hyvin, vaikka olisi voinut mennä todella paljon paremmin. Tuo oli suunnilleen viides estetuntini ja ihmettelin, miten Sari päästi hyppäämään 80cm jos olen aikaisemmin hypännyt vain 30cm! Selvittiin kuitenkin kaikista yli ilman kieltoja tai tippumisia, vaikka olinkin hypyistä jäljessä tai muuten vain jotain meni pieleen, kuten väärät laukat :)

Loppuverkaksi mentiin sillä "pystysuoralla" puomeja ravissa keventäen. Taas olo hieman ongelmia Veeran askeleiden kanssa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Veeruli oli tosi mukava ! (: Otin sen pois ja rapsuttelin tuota isopäistä ääliötä kaikessa rauhassa.

Etsin Veeran kuvia, mutta arkistoista löytyikin tämä :D
 Menin maneesiin katsomaan kolmostuntia ja saatiin kyllä nauraa, kun Linda pukitteli. Sain vain yhden pukin videolle, koska en tajunnut ottaa kameraa esiin aiemmin... Prinssiltäkin onnistuttiin tuolla tunnilla tippumaan; Linda pukitti ja kavio osui seinään, mitä Prinssi säikähti ja tiputti ratsastajan esteen yli. Sitä en tosin itse ehtinyt näkemään, koska Linda :D



Näin sitten huomisiin, jos ehtisin postailla :)

 ♥:llä Annika

2 kommenttia :

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)