lauantai 1. elokuuta 2015

#148 Istunnan korjausta

Viime viikon torstaina, kun Oulunsalon Ratsastuskoulun hevoset olivat vielä lomalla, kävin ratsastamassa Saporolla. Lyhyesti sanottuna en saanut sitä toimimaan ollenkaan, joten kaverini alkoivat ohjeistamaan minua. Ratsastin liian pitkillä ohjilla, en kantanut käsiäni, katseeni oli hevosen niskassa, puskin istunnallani ja jalkani olivat väärässä asennossa - kuten tavallista...

Ensin herättelin Saporon muutamilla laukkaspurteilla ja sen jälkeen ratsastinkin vain yhtä isoa ympyrää ensin ravissa ja sitten laukassa. Kaverini yrittivät vain korjata istuntaani. Ongelmanani on ollut aina, että jalkateräni kääntyvät ulospäin. Kun asentoni korjataan oikeaksi paikallaan, se tuntuu epäluonnolliselta! Eivät minun jalkani taivu sellaiseen asentoon! Minä todella tarvitsen jonkun huomauttamaan pienimmistäkin asioista... Tosin olen luonteeltani sellainen, etten aina kuuntele. Tai no kuuntelen, mutta en tottele. Sanotaanko siis näin, että sekä minä että kaverini luovuttivat lopulta. Kyllä me muutaman hyvän pätkän saimme, ainakin toivon niin...
      
Perjantaina oli pitkästä aikaa vakiotuntini ja ratsuna Sarna. Luulin meillä olevan koulua, mutta pääsimmekin hyppäämään. Alkuun Sarna ei ollut yhtään yhteistyöhaluinen ja sain herätellä sitä paljon. Poni oli jopa tiputtaa minut, kun se pukitteli melkein pystysuoraan ylöspäin! Pienen protestoinnin jälkeen saavuimme yhteisymmärrykseen ja Sarna oli aivan mahtavan tuntoinen!

Tunnilla hyppäsimme ensin ympyrän kaarella kolmea estettä, joiden väleihin tuli yhdet laukat. Ensimmäisillä suorituksilla se ei mennyt ihan niinkuin piti, mutta lopulta tulimme sen yhden laukan väleillä! Korkeudeltaan nämä esteet olivat ehkä 50cm ja tulimme niitä kummastakin suunnasta.

Edellisen lisäksi kentälle rakennettiin yksittäinen okseri - korkeudeltaan noin 65cm veikkaisin - jolle tultiin pitkällä lähestymisellä. Olin niin ylpeä ponista, kun tulimme reippaalla laukalla esteelle ja puhtaasti yli heti ensimmäisellä yrittämällä! Okserin vieressä oli sarja, jolle tultiin ravilähestymisellä. Sarjan väliin oli tarkoitus saada kaksi laukkaa, mutta en onnistunut venyttämään ponin jalkoja tarpeeksi, joten tulimme kolmella.

Kokonaisuudessaan tunti meni hyvin ja olin ihan kaikkeni antanut sen jälkeen! Ponikin oli sen verran hikinen, että käytin sitä pesulla. En voi olla muutakuin ylpeä tuosta pienestä Pallerosta

♥:llä Annika

6 kommenttia :

  1. Sulla ja pallerolla meni tosi hyvin ne esteet!
    Ja keksitkös itse tuon "pallero" lempinimen koska se on levinnyt muillekin ponilla ratsastaville. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja en ainakaan muilla ole sitä ennen kuullut :D opettajammekin on sanonut sitä jo Palleroksi!

      Poista
  2. Milloin teet uuden postauksen?

    VastaaPoista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)