Tämäkin postaus hieman venähti omien kiireideni ja ongelmieni (eli editointiohjelman puuttumisen) takia. Nyt on kuitenkin koeviikko lukiossa ohi, editointiohjelma käytössä ja hieman aikaa istahtaa koneen äärelle.
Perjantaina oli tosiaan viimeinen estetreeni ennen kisoja. Ratsuksi olin toivonut Sarnaa - yllätys. Sitä en kuitenkaan saanut, sillä listassa luki Basse. Viimeksi harmittelin, kun en päässyt Bassella hyppäämään ontumisen takia, mutta juuri kisoja edeltävänä päivänä en olisi sitä ratsukseni halunnut. Valitettavasti Sarnaa oli kuitenkin tarvittu alkeistunneilla, joten vaihtoehtoja ei ollut.
Varustin ponin pesupaikalla ja maneesiin taisin lähteä hieman mutrussa suin. Jalustimien säädön ja vyön kiristyksen jälkeen alettiin verkkaamaan ja totesin, että en osaa ratsastaa Bassella - en löytänyt oikeanlaista enkä näin ollen tasaistakaan tuntumaa poniin. Bassen satulassa oli kuitenkin helppo istua! Ponin askeleet ovat mukavat ja poni itsessään on niin kapea, että jalat asettuvat hyvin sen ympärille.
Aloitimme hyppelöt pienellä ristikolla. Ratsastin aluksi melko varovaisesti ja yritin pitää rauhallisen tahdin, vaikka Basse lähtikin imemään esteelle. Ristikolle hypyt onnistuivat hyvin ja olin itsekin niissä mukana, vaikka Bassella on suuri ja minulle erikoinen hyppytyyli.
Ristikon jälkeen lähdimme hyppäämään rataa, johon kuului sarja sekä neljä yksittäistä kaarevilla linjoilla. Ensimmäisen kerran radan tultuani sanoin, että minä vielä lennän täältä. Jalkani lähtivät heittämään taakse joka esteellä ja lisäksi jännitin yläkroppaani tiedostamatta. Etenkin sarja oli minulle vaikea, sillä siinä oli hevosille sopivat välit, joten jouduin ratsastamaan Bassea reilusti eteen.
Yksittäiset esteet suoritimme ihan ok, mutta omassa esteistunnassani oli reilusti parantamisen varaa. Meinasin pyytää opettajaa sitomaan jalustimeni jollain kiinni, jotta jalkani eivät heittäisi ja näin ollen istuntani paranisi. En kuitenkaan pyytänyt, sillä aikaa oli niin vähän jäljellä. Noh, arvatkaapa lensinkö minä alas Bassen selästä tämän vähän ajan aikana... Lähdimme okserin jälkeen eri suuntiin ponin kanssa, joten hupsista keikkaa löysin itseni hiekkaa maistelemasta. Kolautin pääni oikein makeasti maahan ja näkökenttäni sumeni pariksi sekunniksi. Hetken täytyi miettiä, että uskallanko nousta ylös. Päässä ei kuitenkaan enää heittänyt, joten kiipesin ponin selkään takaisin. Sain kokea päänsärkyä koko loppuillan, mutta mitäs pienistä!
Lauantaina oli sitten vuorossa vuoden viimeinen kisapäivä. Tällä kertaa kilpailimme esteillä Drive In -muodossa, eli jokainen puhtaan radan suorittanut sai radalta lähtiessään ruusukkeen. Pyysin kaveriani ilmoittamaan minut kisoihin Sarnalla, mutta luokkaa en osannut valita. Niimpä minut oli laitettu 60-70cm luokkaan, mikä todellakin pelotti!
Koskaan ennen en kisoissa ole joutunut hyppäämään sarjaa, mutta tällä kertaa se kuului rataan. En ole Sarnalla kovin montaa kertaa sarjaa edes hypännyt - varsinkaan niin, että okseri on ensimmäisenä - joten se toi jännitystä. Toinen pelkoa tuottava este oli yksittäinen okseri, jolle oli ainakin minun mielestäni hieman vaikea tie. Muuten rata oli melko yksinkertainen ja helppo.
Laitoin varmuuden vuoksi kannukset jalkaan, jotta saisin ponin kunnolla liikkeelle. Verkassa Sarna olikin ihan superhyvän tuntoinen ja verkkapystylle tuli tosi hyviä hyppyjä ilman töpöaskelia! Olin jo melko luottavaisin mielin, kunnes kielsimme verkassa tuolle yksittäiselle okserille, josta äsken jo mainitsin. Kielsimme sille kaksi tai kolme kertaa, minkä jälkeen takapuomi otettiin pois ja tulimme yli. Sen jälkeen puomi laitettiin takaisin ja ylitimme sen vielä kerran.
Verkan jälkeen minulle iski kauheat paineet. Esteet näyttivät ainakin metrin korkuisilta! Oma lähtöni oli heti luokan alussa ja kun tervehdin tuomaria (joka sattui olemaan vakio-opettajani), hän naurahti pienesti minulle. Siinä vaiheessa minuun iski tunne, että nyt näytän kaikille mihin pystymme! Kaikki muutkin taisivat jännittää puolestani, sillä kuten videostakin huomaa, jo ensimmäisen esteen ylityksen jälkeen sieltä kuuluu "jes, hyvä".
Rata sujui paljon odotettua paremmin! Sarna ei ole koskaan liikkunut noin hyvin kisoissa ja suurimmalle osalle esteistä tulimme hyvällä askeleella, vaikka muutamia raville rikkojakin oli. Sarjalla ja parilla muulla esteellä käytin varmuuden vuoksi raippaa apuna, vaikka uskon että poni olisi tullut yli ilmankin. Jännitin niin paljon koko radan ajan, että unohdin varmaan hengittää. Viimeisen esteen jälkeen tajusin, että olimme tulleet koko radan puhtaasti, joten voitte vain kuvitella ilmeeni ja innostuneen huohotuksen, kun viimein pystyin hengittämään!
Portilta saimme siis kauniin punaisen ruusukkeen ja paljon kehuja puhtaan radan johdosta! Olin viimeinen joka Sarnalla ratsasti, joten hoidin sen tallissa ja päästin ulos. Hymyni ei hyytynyt koko iltana enää! Ja hei, nyt ollaan enää kymmenen sentin päässä lupauksestani, että vielä joskus kisoissa hyppäämme Sarnan kanssa 80cm!
Kisoista jäi hyvä fiilis, joten innostukseni kehittyä paremmaksi ratsastuksessa nousi taas. Niimpä päätin mennä tiistaina tunnille - tällä kertaa kouluilemaan. Ratsastin ilman satulaa, sillä minulla ei ollut kunnon ratsastuskamppeita ja ratsunani oli Sarna. Tunnilla työskentelimme paljon ravissa tehden ympyröitä ja hieman väistöjä. Vasemmassa kierroksessa tuntui, että poni voisi pyöristyä ja myödätä niskastaan hetkellä millä hyvänsä, mutta ei se sitä kuitenkaan tehnyt. Oikeaan kierrokseen meno oli hieman tahmeampaa.
Lopputunnista teimme laukkatehtävää, johon kuului pelkkiä ympyröitä. Koska minulla oli collarit jalassa, en meinannut pysyä ponin selässä oikealla kohdalla. Liu'uin vain ees ja taas, mutta muuten laukatkin sujuivat ihan hyvin.
Perjantaiksi vein tallille mangojuustokakun viimekertaisen tippumiseni takia. Noh, ensi perjantaina tulee taas kakkua... Ratsukseni oli jälleen jaettu Basse.
Yllättävän positiivisin mielin hoidin ponin ja naureskelin vain. Hymy hyytyi kuitenkin tunnin aikana. Alkuverkat menivät vähän niin ja näin, mutta paremmin kuin viimeksi. Verkkaesteenä hyppäsimme pientä pystyä. Ehdimme tulla tämän tosi monta kertaa opettajamme rakentaessa rataa. Osa hypyistä meni hyvin ja osassa taas en ollut ollenkaan mukana.
Verkan jälkeen aloitimme radan hyppäämisen. Alkuun kiersimme kulmassa olevan tötterön, jonka jälkeen käännyimme vähän keskemmäs ja hyppäsimme ristikon. Ristikon jälkeen kaarsimme seinän vieressä olevalle pystylle, josta kaarsimme taas vähän keskemmäs toiselle pystylle. Viimeisen pystyn jälkeen kävimme kulmassa kiertämässä tötterön, josta jatkoimme seinän viertä samalle pystylle, minkä olimme ristikon jälkeen hypänneet. Kyseisen pystyn jälkeen kiersimme lähes koko maneesin viimeiselle pystylle, joka oli normaalia kapeampi. Koska kuitenkaan kukaan ei ymmärtänyt selitystäni, tässä teille kuva radasta:
Vaikein kohta koko radalla minulle oli ensimmäiseltä ristikolta pystylle pääseminen. Tarkoitus oli tulla lyhyttä laukkaa, joten Basse pääsi joko rikkomaan raville ennen ristikkoa tai sitten minä olin jäljessä hypystä, mikäli tulimme laukalla. Huonosti menneen esteen jälkeen en ehtinyt kääntää enää kunnolla pystylle, mutta tuli siihenkin välillä hyviä hyppyjä. Kolmannestakin esteestä päästin Bassen menemään vahingossa ohi pari kertaa, mutta sille tuli hyviä hyppyjä, jos osuimme keskelle.
Päädyssä olevalla tötsällä en muistanut pyytää ponia laukkaamaan, joten lähes pysähdyimme sinne aina. Basse kuitenkin kiihtyy nopeasti, joten mitään kiirettä ei ollut ennen neljättä estettä. Siihenkin tuli sekä hyviä että huonoja hyppyjä. Tällä tunnilla huonot hypyt tarkoittivat sitä, että en itse ollut oikein mukana tai muuten vain meinasin lentää.
Kapea este, jolle tultiin pitkällä tiellä, sujui kaikista parhaiten! Siihen sain katsottua askeleet oikein ja pysyin (jotenkuten) hypyissä mukana. Opettajamme alkoi nostamaan kahta viimeistä estettä jokaisella kierroksella hieman ja lopputunnista esteet hipoivat metriä! Arvatkaa vain, miltä esteistuntani näytti siinä vaiheessa... Alkutunnista helpoin este, eli kapea pysty, muuttui lopputunnista vaikeimmaksi. Viimeisellä kierroksella emme meinanneet päästä millään tuosta kyseisestä esteestä yli. Basse päätti ohittaa esteen aina niin loppuvaiheessa, etten ehtinyt reagoida mitenkään. Toinen vaihtoehto oli se, että Basse hyppäsi, mutta olin itse ihan pihalla. Kolmas variaatio meidän suorituksestamme oli se, että Basse päättikin tiputtaa minut. Tippumiseni oli ehkä koomisin ikinä ja maneesissa raikui "KAKKUA!". Lopulta - ehkä kymmenen yrityksen jälkeen - saimme yhden ihan ok hypyn tuolle pystylle, joten lopetimme siihen. Hevoset saivat loppukäynnit meidän keräillessä esteitä pois.
Käykääpä tsekkaamassa myös edellinen postaus uudelleen! Lisäsin sinne kahdelta tunnilta koosteet, kun ne sain nyt tehtyä editointiohjelman toimiessa. Mutta näihin kuviin ja näihin tunnelmiin!
❤️:llä Annika