Pitkästä aikaa sain varattua itselleni estetunnin. En edes muista milloin viimeksi olen Oulunsalon Ratsastuskoululla hypännyt! Alunperin ratsunani oli Cami, mutta jostain syystä minun käskettiinkin ottaa Saporo. Ei haitannut, ei sitten pätkän vertaa! Päätin hoitaa ratsuni huolella ajan kanssa, kun siihen kerran oli mahdollisuus.
Tuntini oli ensimmäinen Saporolle koko päivänä, joten jouduin hieman herättelemään sitä. Alkuun taisteltiin sitä oiotaanko kulmat ja tehdäänkö pientäkin pienempiä voltteja, mutta lopulta minä sain päättää reitit. Saporo tuntui hieman tahmealta vielä muutaman laukkaspurtinkin jälkeen, mutta hypätessä ei kyseistä ongelmaa ollut.
Hyppäsimme koko tunnilla vain kahta estettä molempiin suuntiin kaarevalla linjalla. Oikeassa kierroksessa ensimmäiselle esteelle lähestyminen oli vaikea, koska Saporo painoi oikealle tosi paljon. Ristikoille tultiin hyvillä paikoilla, mutta esteiden noustua korkeammiksi nousi esiin suuri ongelma. Pusken istunnallani, kun Saporo ei liiku. Jouduimme ratsastamaan joka kerta vuorollani saman kahden esteen linjan kolmesti peräkkäin, ennen kuin se meni hyvin. Noh, kolmas kerta toden sanoo... Korkeimmillaan toinen esteistä taisi olla 70cm.
Juurikin tuolla korkeammalla esteellä jalkani heittivät normaalia enemmän taaksepäin. Lisäksi varpaani kääntyvät kokonaan sivuille aina esteillä. Juuri näistä ongelmista moni on minulle huomauttanut ja haluankin niistä eroon. Päätin, että varaan taas joskus yksityistunnin, jolloin henkilökohtaisia ongelmia on helpompi korjata. Hyppäämme vaikka vain yhtä ainoaa ristikkoa, kunhan saan jalkani oikeaan asentoon... Tietysti muutakin parannettavaa esteillä on paljon, mutta tämä taitaa olla pahin.
Päätin mennä myös lauantaina tunnille, vaikka tiesin että hevoset oli jo päätetty enkä tulisi saamaan Saporoa. Yllätyksekseni ratsuni virkaa toimitti pieni eestinhevosruuna Elari, jolla olin mennyt viimeksi lokakuussa koulukilpailuissa. Sitä ennen olin käynyt Elarilla vain parit estekilpailut ja yhden tunnin noin vuosi sitten. Huonosti menneiden koulukilpailuiden jälkeen ajattelin Elarin olevan ihan kauhea, mutta olin väärässä.
Elari meni jo edellisellä tunnilla, joten minun ei tarvinnut varustaa sitä. Alkuverkoissa ratsastin tuttuun tapaan voltteja, muutamat väistöt ja laukkaspurtit. Siinä vaiheessa tuntui, etten saa Elarista mitään irti, mutta tehtävien alkaessa siitä kuoriutui kuitenkin ihan eri hevonen! Tehtävämme näytti suunnilleen tältä:
Elari oli ravissa tosi hyvän tuntoinen ratsastaa. Kun se toimi haluamallani tavalla, pystyin taas keskittymään enemmän itseeni. Muistin kantaa kädet (suurimman osan ajasta) ja pitää ne pehmeinä. Keskityin myös paljon siihen, että pystyisin pitämään pohkeen lähellä. Istuntaa minun ei muuten tarvinnut sen kummemmin ajatella, koska Elarilla on niin tasaiset askeleet.
Muutimme tehtävää niin, että keskellä oleva voltti tehtiin myötälaukassa ja pitkällä sivulla ratsastimme vastalaukkaa. Etenkin vastalaukkoihin olen tyytyväinen, sillä ne olivat aina oikeat ja tempo oli hyvä. Myöhemmin myös tehtävän ensimmäinen ja viimeinen kaari laukattiin, mutta vastalaukat unohdettiin. Lopuksi laukkasimme hetken isoa laukkaa ihan vain maneesia ympäri ja kävelimme loppukäynnit. Koska tuntimme oli viimeinen kyseiselle päivälle, sain hoitaa ratsuni pois.
Tunnin jälkeen jäimme vielä kuvaamaan Lindan kanssa, kun hevoset päästettiin ulos. Saimmekin paljon kivaa materiaalia käytettäväksemme, kun hevoset juoksivat innoissaan ulos ja piehtaroivat lumihangessa moneen otteeseen! Osa kuvista on
Lindan ja osa minun ottamiani. Mikä on teidän suosikkinne?
|
t. Afrika |
|
t. Afrika |
|
r. Saporo |
|
t. Josi |
|
t. Josi |
|
t. Afrika |
|
t. Kulla |
|
r. Lester |
|
r. Lester |
|
t. Sarna |
|
t. Josi |
|
t. Unadonna van de Kempenhoeve |
|
t. Josi |
|
t. Sarna |
|
t. Josi |
|
t. Josi |
|
r. Roberto Eagle |
|
r. Saporo |
|
Afrika & Kulla |
|
r. Saporo |
♥:llä Annika