tiistai 24. toukokuuta 2016

#171 Hyppyjä Paulalla

Perjantaina hyppäsimme taas tuttuun tapaan. Saimme sekä suunnitella että rakentaa radan itse. Tällä kertaa siihen kuului sarja, eräänlainen jumppis ja kaksi pystyä, joista toisen alla oli vesimatto.

Pystyille tuli hyviä hyppyjä, mutta sarja ja jumppis menivät vain jotenkuten alussa. Usein toin Paulan liian pohjaan, minkä vuoksi laukka ei riittänyt sitten sarjan ja jumppiksen väleillä. Koko ajan kuitenkin parani ja viimeisellä kerralla pääsimme sarjankin puhtaasti yhdellä laukalla!

Tämän pitemmästi en tästä tunnista teille kerro. Annetaan kuvien ja kooseen puhua puolestaan!
❤️
❤️:llä Annika

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

#170 Perjantai 13.

Perjantaina meillä oli taas hyppytunti. Saimme tehtäväksi suunnitella ja rakentaa radan, mutta tulin itse tallille aivan viime tipassa, joten en ehtinyt mukaan. Melko kiirellä sain hoitaa myös ratsuni, joka oli toiveideni mukaan jälleen Paula! Koska moni muukin tuntilaisistamme meni ilman satulaa, päätin minäkin mennä.
Alkuverkkana hyppäsimme pysty-okseri -linjaa. Pelokkeena okserin alla oli vielä vesimatto, mutta Paula ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Sitten kävimme läpi muutkin rataan kuuluvat esteet: sarjan ja trippelin. Minulla on ollut oikeastaan vain huonoja muistoja trippeleistä ja tälläkin kertaa se hieman pelotti. Paulalle se oli kuitenkin vain este muiden joukossa, joten omakin jännitykseni katosi hyppyjen myötä.

Sarjallakin oli pieniä pelokkeita esteiden alla. Niitä tamma kyttäsi vähän tai sitten unohdin vain ratsastaa kunnolla. Ensimmäisen kerran lähestyimme sarjaa hieman kiemurrellen ja Paula pääsi ohi sarjan toisesta osasta, okserista. Tulimme uudestaan ja tämän jälkeen sarjakin sujui ongelmitta.
Kokonaisuutena radat menivät kiitettävästi! Joskus minusta tuntuu, että ilman satulaa esteistuntani on paljon parempi kuin satulalla. Mitä mieltä te olette? Hypyt olivat tasaisen hyviä, mutta vastalaukkoja oli vieläkin liikaa, vaikka yritän kyllä aina parhaani mukaan johtaa esteen päällä. 
❤️:llä Annika

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

#169 Välitodistus vanukkaalla

Tässä postauksessa saatte kunnon pläjäyksen Paula-vanukasta! Olen ratsastanut sillä yhden koulutunnin ja kaksi estetuntia viime postauksen jälkeen. Koulutunnista en jaksa sen tarkemmin kertoa, kun kuviakaan ei ole, joten keskitytään nyt estetunteihin koosteiden kera!
Pari viikkoa sitten hyppäsin Paulalla ensimmäistä kertaa - meno olikin sen näköistä... En tiennyt ollenkaan minkälainen tamma on esteillä, joten alkuun ratsastin hyvin hyvin varovaisesti, ikään kuin kokeillen. Tämän vuoksi verkkahypyille tuli ei-toivottuja töpöaskelia.
jalat...!
Varsinaisena tehtävänä hyppäsimme jumppasarjaa, jossa oli puomeja ja ristikoita. Estekorkeus pysyi todella matalana - minun onnekseni. Ensimmäinen lähestyminen jumppikselle oli aivan hirveä. En ehkä ratsastanut loppuun asti, sillä kompuroimme jo ensimmäisellä ristikolla. Yritimme uudestaan ja pistimme paremmaksi: jyräsimme nimittäin koko esteen! Opettaja epäili, ettei Paula olisi hypännyt useasti jumppasarjaa, mutta oli omassa ratsastuksessanikin kyllä parantamisen varaa!
Kuten yleensäkin, kolmas kerta toden sanoo. Jo lähestymisessä näpäytin tammaa kevyesti raipalla kaulalle, jotta pääsisimme edes ensimmäisen ristikon yli. Kun selviydyimme siitä, selviydyimme muistakin. Ongelma hävisi kuin kertaheitolla, mutta parantamisen varaa on ja hurjasti!
Seuraavalla tunnilla tiesin jo, miten tamma käyttäytyy esteillä, joten uskalsin ratsastaa sitä enemmän. Paula osoittautuikin kunnon estetykiksi! Hyppääminen sillä tuntui suoraan sanottuna helpolta verrattuna Sarnaan...

Alkuverkkana tällä tunnilla hyppäsimme ristikko-okseri -linjaa. Se sujui ihan hyvin ja muistin jopa laskea askeleet linjan välillä. Alkuverkan jälkeen hyppäsimme rataa, johon kuului edellä mainitun linjan lisäksi muutama yksittäinen pysty ja okseri.
Kokonaisuutena rata meni joka kerta hyvin, vaikka tuntuikin vauhdikkaalta ja sisälsi sekä vastalaukkoja että huonoja teitä. Parannus edelliseen tuntiin oli kuitenkin huomattava! Opetusta emme oikeastaan tällä tunnilla saaneet, sillä meille jaettiin välitodistukset.


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Välitodistus

(arviointi asteikolla 1-5)
Ratsastajan istunta/asento: 3.5
Apujen käyttö: 3.5
Hevoseen vaikuttaminen/hevosen kuuliaisuus: 3.5
Täsmällinen teiden ratsastaminen: 3

Vahvuutesi ratsastajana: jaksat yrittää, etkä luovuta
Olet kehittynyt: selvempi johtaminen esteellä ja katse paremmin eteenpäin
Kehittymistavoitteet: paremmat tiet, kaarteet syvemmin, tarkista laukat

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pakko myöntää, että oma todistukseni huononee vuosi vuodelta! Nyt viimeistään, jos pääsen Paulalla aktiivisesti treenamaan, otan tavoitteekseni esteistuntani korjaamisen. Se on ollut tavoitteenani jo kauan, mutta Sarnan kanssa mahdollisuutta siihen ei ole oikein ollut. No, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan!

Tänä viikonloppuna tallilla olisi kilpailut, mutta minä lähden Vaasaan kuorofestareille. En siis pääse edes vakiotunnilleni, joten katsellaan siis myöhemmin lisää!

❤️:llä Annika