keskiviikko 2. joulukuuta 2015

#161 Pohjalta korkeuksiin

Tämäkin postaus hieman venähti omien kiireideni ja ongelmieni (eli editointiohjelman puuttumisen) takia. Nyt on kuitenkin koeviikko lukiossa ohi, editointiohjelma käytössä ja hieman aikaa istahtaa koneen äärelle.

Perjantaina oli tosiaan viimeinen estetreeni ennen kisoja. Ratsuksi olin toivonut Sarnaa - yllätys. Sitä en kuitenkaan saanut, sillä listassa luki Basse. Viimeksi harmittelin, kun en päässyt Bassella hyppäämään ontumisen takia, mutta juuri kisoja edeltävänä päivänä en olisi sitä ratsukseni halunnut. Valitettavasti Sarnaa oli kuitenkin tarvittu alkeistunneilla, joten vaihtoehtoja ei ollut.
Varustin ponin pesupaikalla ja maneesiin taisin lähteä hieman mutrussa suin. Jalustimien säädön ja vyön kiristyksen jälkeen alettiin verkkaamaan ja totesin, että en osaa ratsastaa Bassella - en löytänyt oikeanlaista enkä näin ollen tasaistakaan tuntumaa poniin. Bassen satulassa oli kuitenkin helppo istua! Ponin askeleet ovat mukavat ja poni itsessään on niin kapea, että jalat asettuvat hyvin sen ympärille.

Aloitimme hyppelöt pienellä ristikolla. Ratsastin aluksi melko varovaisesti ja yritin pitää rauhallisen tahdin, vaikka Basse lähtikin imemään esteelle. Ristikolle hypyt onnistuivat hyvin ja olin itsekin niissä mukana, vaikka Bassella on suuri ja minulle erikoinen hyppytyyli.
Ristikon jälkeen lähdimme hyppäämään rataa, johon kuului sarja sekä neljä yksittäistä kaarevilla linjoilla. Ensimmäisen kerran radan tultuani sanoin, että minä vielä lennän täältä. Jalkani lähtivät heittämään taakse joka esteellä ja lisäksi jännitin yläkroppaani tiedostamatta. Etenkin sarja oli minulle vaikea, sillä siinä oli hevosille sopivat välit, joten jouduin ratsastamaan Bassea reilusti eteen.
Yksittäiset esteet suoritimme ihan ok, mutta omassa esteistunnassani oli reilusti parantamisen varaa. Meinasin pyytää opettajaa sitomaan jalustimeni jollain kiinni, jotta jalkani eivät heittäisi ja näin ollen istuntani paranisi. En kuitenkaan pyytänyt, sillä aikaa oli niin vähän jäljellä. Noh, arvatkaapa lensinkö minä alas Bassen selästä tämän vähän ajan aikana... Lähdimme okserin jälkeen eri suuntiin ponin kanssa, joten hupsista keikkaa löysin itseni hiekkaa maistelemasta. Kolautin pääni oikein makeasti maahan ja näkökenttäni sumeni pariksi sekunniksi. Hetken täytyi miettiä, että uskallanko nousta ylös. Päässä ei kuitenkaan enää heittänyt, joten kiipesin ponin selkään takaisin. Sain kokea päänsärkyä koko loppuillan, mutta mitäs pienistä!
Lauantaina oli sitten vuorossa vuoden viimeinen kisapäivä. Tällä kertaa kilpailimme esteillä Drive In -muodossa, eli jokainen puhtaan radan suorittanut sai radalta lähtiessään ruusukkeen. Pyysin kaveriani ilmoittamaan minut kisoihin Sarnalla, mutta luokkaa en osannut valita. Niimpä minut oli laitettu 60-70cm luokkaan, mikä todellakin pelotti!

Koskaan ennen en kisoissa ole joutunut hyppäämään sarjaa, mutta tällä kertaa se kuului rataan. En ole Sarnalla kovin montaa kertaa sarjaa edes hypännyt - varsinkaan niin, että okseri on ensimmäisenä - joten se toi jännitystä. Toinen pelkoa tuottava este oli yksittäinen okseri, jolle oli ainakin minun mielestäni hieman vaikea tie. Muuten rata oli melko yksinkertainen ja helppo.

Laitoin varmuuden vuoksi kannukset jalkaan, jotta saisin ponin kunnolla liikkeelle. Verkassa Sarna olikin ihan superhyvän tuntoinen ja verkkapystylle tuli tosi hyviä hyppyjä ilman töpöaskelia! Olin jo melko luottavaisin mielin, kunnes kielsimme verkassa tuolle yksittäiselle okserille, josta äsken jo mainitsin. Kielsimme sille kaksi tai kolme kertaa, minkä jälkeen takapuomi otettiin pois ja tulimme yli. Sen jälkeen puomi laitettiin takaisin ja ylitimme sen vielä kerran.
Verkan jälkeen minulle iski kauheat paineet. Esteet näyttivät ainakin metrin korkuisilta! Oma lähtöni oli heti luokan alussa ja kun tervehdin tuomaria (joka sattui olemaan vakio-opettajani), hän naurahti pienesti minulle. Siinä vaiheessa minuun iski tunne, että nyt näytän kaikille mihin pystymme! Kaikki muutkin taisivat jännittää puolestani, sillä kuten videostakin huomaa, jo ensimmäisen esteen ylityksen jälkeen sieltä kuuluu "jes, hyvä". 
Rata sujui paljon odotettua paremmin! Sarna ei ole koskaan liikkunut noin hyvin kisoissa ja suurimmalle osalle esteistä tulimme hyvällä askeleella, vaikka muutamia raville rikkojakin oli. Sarjalla ja parilla muulla esteellä käytin varmuuden vuoksi raippaa apuna, vaikka uskon että poni olisi tullut yli ilmankin. Jännitin niin paljon koko radan ajan, että unohdin varmaan hengittää. Viimeisen esteen jälkeen tajusin, että olimme tulleet koko radan puhtaasti, joten voitte vain kuvitella ilmeeni ja innostuneen huohotuksen, kun viimein pystyin hengittämään!
Portilta saimme siis kauniin punaisen ruusukkeen ja paljon kehuja puhtaan radan johdosta! Olin viimeinen joka Sarnalla ratsasti, joten hoidin sen tallissa ja päästin ulos. Hymyni ei hyytynyt koko iltana enää! Ja hei, nyt ollaan enää kymmenen sentin päässä lupauksestani, että vielä joskus kisoissa hyppäämme Sarnan kanssa 80cm!
   
Kisoista jäi hyvä fiilis, joten innostukseni kehittyä paremmaksi ratsastuksessa nousi taas. Niimpä päätin mennä tiistaina tunnille - tällä kertaa kouluilemaan. Ratsastin ilman satulaa, sillä minulla ei ollut kunnon ratsastuskamppeita ja ratsunani oli Sarna. Tunnilla työskentelimme paljon ravissa tehden ympyröitä ja hieman väistöjä. Vasemmassa kierroksessa tuntui, että poni voisi pyöristyä ja myödätä niskastaan hetkellä millä hyvänsä, mutta ei se sitä kuitenkaan tehnyt. Oikeaan kierrokseen meno oli hieman tahmeampaa.
   
   
Lopputunnista teimme laukkatehtävää, johon kuului pelkkiä ympyröitä. Koska minulla oli collarit jalassa, en meinannut pysyä ponin selässä oikealla kohdalla. Liu'uin vain ees ja taas, mutta muuten laukatkin sujuivat ihan hyvin. 
  Perjantaiksi vein tallille mangojuustokakun viimekertaisen tippumiseni takia. Noh, ensi perjantaina tulee taas kakkua... Ratsukseni oli jälleen jaettu Basse. 

Yllättävän positiivisin mielin hoidin ponin ja naureskelin vain. Hymy hyytyi kuitenkin tunnin aikana. Alkuverkat menivät vähän niin ja näin, mutta paremmin kuin viimeksi. Verkkaesteenä hyppäsimme pientä pystyä. Ehdimme tulla tämän tosi monta kertaa opettajamme rakentaessa rataa. Osa hypyistä meni hyvin ja osassa taas en ollut ollenkaan mukana.

Verkan jälkeen aloitimme radan hyppäämisen. Alkuun kiersimme kulmassa olevan tötterön, jonka jälkeen käännyimme vähän keskemmäs ja hyppäsimme ristikon. Ristikon jälkeen kaarsimme seinän vieressä olevalle pystylle, josta kaarsimme taas vähän keskemmäs toiselle pystylle. Viimeisen pystyn jälkeen kävimme kulmassa kiertämässä tötterön, josta jatkoimme seinän viertä samalle pystylle, minkä olimme ristikon jälkeen hypänneet. Kyseisen pystyn jälkeen kiersimme lähes koko maneesin viimeiselle pystylle, joka oli normaalia kapeampi. Koska kuitenkaan kukaan ei ymmärtänyt selitystäni, tässä teille kuva radasta:
Vaikein kohta koko radalla minulle oli ensimmäiseltä ristikolta pystylle pääseminen. Tarkoitus oli tulla lyhyttä laukkaa, joten Basse pääsi joko rikkomaan raville ennen ristikkoa tai sitten minä olin jäljessä hypystä, mikäli tulimme laukalla. Huonosti menneen esteen jälkeen en ehtinyt kääntää enää kunnolla pystylle, mutta tuli siihenkin välillä hyviä hyppyjä. Kolmannestakin esteestä päästin Bassen menemään vahingossa ohi pari kertaa, mutta sille tuli hyviä hyppyjä, jos osuimme keskelle.

Päädyssä olevalla tötsällä en muistanut pyytää ponia laukkaamaan, joten lähes pysähdyimme sinne aina. Basse kuitenkin kiihtyy nopeasti, joten mitään kiirettä ei ollut ennen neljättä estettä. Siihenkin tuli sekä hyviä että huonoja hyppyjä. Tällä tunnilla huonot hypyt tarkoittivat sitä, että en itse ollut oikein mukana tai muuten vain meinasin lentää.

Kapea este, jolle tultiin pitkällä tiellä, sujui kaikista parhaiten! Siihen sain katsottua askeleet oikein ja pysyin (jotenkuten) hypyissä mukana. Opettajamme alkoi nostamaan kahta viimeistä estettä jokaisella kierroksella hieman ja lopputunnista esteet hipoivat metriä! Arvatkaa vain, miltä esteistuntani näytti siinä vaiheessa... Alkutunnista helpoin este, eli kapea pysty, muuttui lopputunnista vaikeimmaksi. Viimeisellä kierroksella emme meinanneet päästä millään tuosta kyseisestä esteestä yli. Basse päätti ohittaa esteen aina niin loppuvaiheessa, etten ehtinyt reagoida mitenkään. Toinen vaihtoehto oli se, että Basse hyppäsi, mutta olin itse ihan pihalla. Kolmas variaatio meidän suorituksestamme oli se, että Basse päättikin tiputtaa minut. Tippumiseni oli ehkä koomisin ikinä ja maneesissa raikui "KAKKUA!". Lopulta - ehkä kymmenen yrityksen jälkeen - saimme yhden ihan ok hypyn tuolle pystylle, joten lopetimme siihen. Hevoset saivat loppukäynnit meidän keräillessä esteitä pois.
  Käykääpä tsekkaamassa myös edellinen postaus uudelleen! Lisäsin sinne kahdelta tunnilta koosteet, kun ne sain nyt tehtyä editointiohjelman toimiessa. Mutta näihin kuviin ja näihin tunnelmiin!

❤️:llä Annika

torstai 19. marraskuuta 2015

#160 Nopeat kuulumiset

Olen ehtinyt käydä kolmella tunnilla viime postauksen jälkeen. Kerron tunneista nyt lyhyesti, koska minulla on jo toinenkin postaus työn alla!
   
Ensimmäinen tunneista oli koulutunti Sarnalla. En ollut niin pitkään aikaan työskennellyt sileällä, joten tämä oli mukavaa vaihtelua. Koko tunnin teimme hyvin yksinkertaisia tehtäviä - pitkillä sivuilla hieman eteen ratsastusta ja päädyissä ympyrät taivuttaen. Askellajina oli pääsääntöisesti ravi, mutta työskentelimme myös hetken laukassa. 
              
Muutama viikko takaperin perjantaina hyppäsimme (taas) vakiotunnillani, vaikka luulin meillä olevan koulua. Minulla oli tällä kertaa hieman erikoisempi ratsu - Alastra nimittäin. Hyppäsimme tunnilla maneesin keskellä olevaa jumppasarjaa, jonka perässä oli okseri. Alkuverryttelyjen jälkeen tulimme tehtävää ihan vain puomeina, mutta lopputunnista ristikko/kavaletti -korkeudella. Koko tunnin tulimme jumppaan sisään ravilla, mikä oli ainakin minulle helpompaa kuin laukassa tuleminen. Kun pääsimme sisään jumppikseen, Alastra lähinnä hoiti loput. Tamma oli sekä mukavan vauhdikas että innokas hyppääjä ja tunti sujui tasaisen hyvin!
  
Kaksi viikkoa sitten perjantaina en päässyt vakiotunnilleni, joten menin keskiviikkona "korvaavalle". Sattumalta tämäkin oli estetunti ja sain suosikkini ratsuksi. Pitkien alkuverkkojen jälkeen aloitimme hyppäämisen ristikolla. Sarnalla oli hyvä tempo alusta alkaen ja katsoin vain itse askeleen, milloin hypätään. Melko reilusti sain ennen estettä antaa pohkeita, jotta töpöaskelia ei tulisi.

Ristikon ehdimme tulla noin neljä kertaa, minkä jälkeen aloitimme varsinaisen tehtävän. Esteet pysyivät ristikoina koko tunnin ja ratsastimme paljon pitkiä teitä käyttäen. Ensimmäiset suoritukset menivät ihan penkin alle, kun en muistanut herätellä ponia. Kun viimeisillä suorituksilla poni liikkui omalla moottorillaan, onnistuivat esteetkin hyvin. Paremminkin olisi voinut mennä joka tapauksessa...
Kuten alussa mainitsin, pian on tulossa jo uusi postaus. Tämä kyseinen postaus kertoo viime perjantain estetreenistä ja lauantain kilpailuista. Pysykää siis kuulolla!

❤️:llä Annika

perjantai 23. lokakuuta 2015

#159 Hevosten vaihtoa & heppafutista

Jostain hassusta syystä päätin mennä keskiviikkona tunnille. Tarjolla oli sekä este- että koulutunti, mutta valitsin estetunnin. Toivoin ratsuksi Sarnaa ja sainkin sen! 
Alkuverkoissa tein muutamat temmonvaihtelut ravissa ja laukassa. Sarna oli tosi hyvän tuntoinen, kuunteli pohkeita ja lähti reilusti eteen pyytäessäni. Arvata saattoi, että esteillä poni olikin näiden kaikkien vastakohta...
Aloitimme hyppelöt tehtävällä, jossa oli neljä estettä pääty-ympyrällä tasaisin välimatkoin. Tarkoituksena oli hypätä yksi este, ratsastaa voltti, hypätä sama este uudestaan ja siitä jatkaa seuraavalle esteelle, josta taas voltti ja niin edelleen. Sarna pääsi rikkomaan raville lähes jokaisen esteen edessä ja jostain kumman syystä tulimme usean kaarteen vastalaukalla, vaikka yritin esteellä johtaa oikeaan suuntaan.

Tulimme volttitehtävän molemmista suunnista, minkä jälkeen jatkoimme jumppatehtävälle. Maneesin toisessa päädyssä oli kaarevalla linjalla neljä kavalettia, joista jokaisen väliin mahtuu yksi laukka. Tämä tehtävä tuotti minulle ja ponille niin paljon vaikeuksia! Koko tunnin aikana emme kai tulleet sitä kertaakaan puhtaasti. Ehkä yksi tai kaksi kavalettia pääsimme laukalla, mutta muuten meno oli eräänlaista räpellystä. 
I believe I can fly...
Lopputunnista yhdistimme nämä kaksi tehtävää, mutta pääty-ympyrällä ei tarvinnut tehdä enää voltteja. Ympyrällä hypyt onnistuivat hyvin, kunhan vain kylmästi päätin milloin mennään. Kavaletit olivat edelleen farssi, mutta se vain nauratti! 

Loppuravit ratsastin aivan löysin ohjin ja kokeilin, kuunteleeko poni pohkeitani. Ratsastin siis erilaisia ympyröitä ja voltteja pelkin pohjeavuin ja ai että se tunne, kun Sarna oikeasti kuunteli! Neiti sai runsaasti kehuja ja huolellisen hoidon tallissa.

Kuten jo viime postauksessa mainitsin, vakiotunnillani oli perjantaina jotain erikoista. Ensinnäkin kaikilla tuntilaisilla oli hieman oudommat ratsut. Minulla oli Lester, jolla en ollut mennyt niin pitkään aikaan! Tämän lisäksi kaikki menivät ilman satulaa ja vaihtelimme hevosia kesken tunnin!

Aloitimme verkkaamalla omilla ratsuillamme ja sillä aikaa opettajamme rakensi maneesin keskelle neljän esteen jumppasarjan, jonka perässä oli okseri. Lesterillä on aivan kauheat askeleet istua, mutta silti kokeilin muun muassa ravi- ja laukkalisäyksiä. Se osaa nuo paremmin kuin hyvin! Varsinkin ravilisäykset tuntuivat tosi makeilta, mikäli en ollut tippumassa kyydistä.
Minä olin ensimmäinen hyppääjä ja sanoinkin, että nyt tulee mallisuoritus. Noh, Lester meinasi kieltää jo jumppiksen ensimmäiselle esteelle... Päättäväisesti käskin sen kuitenkin yli ja suoritimme koko homman kunnialla. Lesterillä pääsin hyppäämään tämän tehtävän kahdesti, jonka jälkeen tuli hevosten vaihto. Pääsin tunnin aikana hyppäämään Lesterin lisäksi Catleenilla, Fellalla, Cayennella ja Camilla. Kaikilla ehdin hypätä tehtävän kahdesti ja suoritukset olivat tasaisen hyviä. Yhtään kieltoa tai tippumista ei tullut! Ainoastaan Zamirahin ja Afrikan selkään en ehtinyt. Hyppelöiden jälkeen ratsastimme vain loppuravit ja pitihän niistäkin tehdä erikoiset - ratsastimme tandemilla.
Heti vakiotuntini jälkeen alkoi toinen tunti, jolle olin ilmoittautunut. Tämän tunnin aiheena oli heppafutis ja ratsuna minulla oli Sarna! Koska olin mennyt edellisenkin tunnin ilman satulaa, päätin laittaa haarovälini kärsimään vielä toisen tunnin.
Alkuverkat ratsastin täysin löysin ohjin ja lähinnä matkustelin vain. Pallon tullessa maneesiin kävimme ponin kanssa vähän potkimassa sitä. Sarna ei epäröinyt yhtään lähestyä palloa! Varsinainen peli oli todella tiukka - lopputulos taisi olla 5-4 valitettavasti meidän häviöksi. Sarna ei ollut kovin halukas menemään pallolle, jos siinä oli muita lähellä (kuten koko ajan oli). Tästä syystä toimimme lähinnä blokkina omalla maalillamme. Hauskaa oli joka tapauksessa!
❤️:llä Annika

lauantai 17. lokakuuta 2015

#158 Iloinen yllätys

Jälleen minulle oli päätetty ihan erikoinen ratsu... Tällä kertaa Basse! Olin mennyt kyseisellä ponilla aiemmin vain maastoreissun, joten odotin estetuntia innolla. Basse oli tallissa ja käytin sen hoitamiseen reilusti aikaa.

Maneesissa kiipesin ponin selkään ja lähdimme kävelemään. Käynnissä Basse tuntui aivan normaalilta, mutta jo ensimmäisellä raviaskeleella huomasin sen ontuvan. Odotin opettajamme tulevan ja mainitsin hänelle asiasta. Hän pyysi ottamaan ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, jonka jälkeen totesi ponin olevan vain jäykkä. Epäilin hieman, mutta jatkoin käynnissä. Yhtäkkiä maneesin ovet aukesivat ja näin Sarnan kurkistelevan oven raosta. Basse siis oikeasti ontuikin ja minulle tuotiin suosikkiponini! Mikä iloinen yllätys!
En ehtinyt oikeastaan verkata Sarnaa yhtään, kun opettajamme jo pyysi minua aloittamaan hyppäämisen. Poni oli kuitenkin ollut edellisellä tunnilla, joten ei sen ihan kylmiltään täytynyt lähteä liikkeelle! En ollut pitkiin aikoihin päässyt Sarnan selkään, joten ensin se tuntui hieman hassulta. Lopulta minut valtasi kuitenkin kotoisa tunne!

Maneesissa oli viisi estettä keskihalkaisijalla pystysuunnassa. Tunnilla hyppäsimme kahta eri tehtävää, joiden tarkoituksena oli saada laukat vaihtumaan esteillä. Ensimmäinen tehtävä oli hypätä esteet S-kiemuran tapaisella kaarella. Toisessa tehtävässä jokaisen esteen kohdalle tuli myös voltti.
Kuten tavallista, ensimmäinen kierros oli vähän tuntuman hakemista. Toisella kierroksella meni jo vähän paremmin ja kolmas kierros oli aivan loistava, vaikka sainkin aikaan yhden kiellon ja olin lähellä tippua! Sarna vaihtoi laukat kuin unelma ja hyppäsikin hyvin, vaikka vauhti tuntui etanamaiselta ja monelle esteelle tultiin ravilla. Poni reagoi kuitenkin hyvin pohkeeseen, joten raippaakaan ei liiemmin tarvinnut käyttää. 
#vainsarnajutut
Yksi suoritus kesti sen verran pitkään, että ehdimme tulla vain kahdesti tuon yksinkertaisen käännöstehtävän ja kerran saman volteilla höystettynä. Viimeisimpänä mainittu oli mielestäni ihan mahdottoman kiva tehtävä ja sitä haluaisin joskus treenata uudelleenkin! Ajan loppuessa kävelimme muutaman kierroksen maneesia ympäri löysin ohjin ja loput käynneistä hevoset saivat maasta käsin samalla kun keräsimme esteitä.
Kun esteet olivat kasassa, vein Sarnan talliin. Hoidin sen nopeasti pois ja päästin syömään, sillä raukalla oli jäänyt ruoka kesken, kun olikin joutunut takaisin tunnille! Vaikka olikin kiva mennä Sarnalla, minua jäi silti harmittamaan etten päässyt kokeilemaan Bassea...
          Ensi viikolla on muuten luvassa jotain hieman erikoisempaa, mutta siitä myöhemmin lisää! 

❤️:llä Annika

torstai 8. lokakuuta 2015

#157 Hassun hauskaa

Olin varannut keskiviikolle estetunnin, kun en tosiaan perjantaina pääse vakiotunnilleni. En ollut toivonut ketään ja innolla odotin, kenet saisin ratsukseni. Tallille tullessani minulle kerrottiin, että menen Annalla. Minua alkoi naurattaa samantien ja tiesin, että tunnista tulisi hassun hauska! En ole koskaan hypännyt tuolla ihastuttavalla friisiläistammalla ja viime koulutunnistakin on todella kauan aikaa.
  
Anna oli jo edellisellä tunnilla, joten kiipesin vain selkään ja säädin jalustimet. Kävelimme taas melko pitkään ennen kuin aloimme verkkaamaan. Verkassa yritin herätellä Annaa, sillä se tuntui hieman laiskahkolta. Ihan kivasti se eteni ravissa, mutta laukkaa en saanut pyörimään yhtään. Laukka nousi kyllä, mutta heti kun olisi pitänyt kääntyä tai toinen hevonen oli lähellä, Anna laski raville. Ulko-ohja taisi vähän unohtua...
Maneesiin oli pystytetty neljä estettä. Kaksi niistä muodostivat linjan ja kaksi muuta olivat keskellä lävistäjällä. Näistä sitten muodostui erilaisia lyhyitä ratoja, joita hyppäsimme. Ensimmäisillä kierroksilla en saanut Annaa liikkeelle ja tulimme monelle esteelle ravilla. Koko ajan vauhtia alkoi löytyä enemmän ja enemmän, mutta askeleen katsominen oli hieman hukassa - töpöaskelia tuli sekä sinne että tänne. 
Kiitokset Lindalle kuvaamisesta!
Ihan viimeisellä suorituksellani päätin, että töpöaskelia ei enää tule. Olin jo handlannut kuinka friisiläistammaa tuli ratsastaa, joten tarvittiin vain hieman päättäväisyyttä. Viimeinen rata olikin oikein onnistunut ja päätökseni piti. Siihen oli hyvä lopettaa! Ravailimme vielä hetken ja tulimme kaartoon. Anna sai hurjasti taputuksia ja koska se ei jatkanut enää, vein sen talliin. 
Yllätyin oikeasti positiivisesti Annasta! En ole erityisemmin pitänyt siitä, mutta nyt on pakko todeta, että se oli ihan mahtava! En usko toivovani sitä tunneille, mutta en ainakaan valita, jos se jaetaan minulle uudelleen!

❤️:llä Annika