torstai 13. maaliskuuta 2014

#121 Kaikki loppuu aikanaan...

Anteeksi tämä hiljaisuus, joka luultavasti tulee jatkumaan. Olen miettinyt, että lopettaisin bloggaamisen... Teen nykyään kaiken tarvittavan puhelimellani enkä siis käytä tietokonetta muuta kuin kirjoittaakseni blogia. Saan myös niin vähän kommentteja, että tuntuu kuin kukaan ei edes lukisi tätä blogia. Onko minulla aktiivisia lukijoita ollenkaan? Lisäksi en käy nykyään tallilla yhtä usein kuin ennen teille mainitsemattomista syistä, joten minulla ei ole erikoisempia aiheita postata. Uskon, että en malta lopettaa bloggaamista kokonaan, koska pidän tästä. Kirjoittelisin tänne kuulumisia silloin, kun siltä tuntuu tai on oikeasti aihetta. En halua bloggaamisesta tulevan pakkopullaa...
Lyhyesti vielä kuulumisia. Pari viikkoa takaperin ratsastin koulutunnin friisiläistammalla Annalla. Ratsastimme koko tunnin kahdella ympyrällä ravia lyentäen, pidentäen tai väistäen. En saanut Annaa liikkumaan ja kaiken lisäksi aloin puskemaan istunnallani, joten voitte arvata menikö hyvin vai ei... Oli kuitenkin kivaa vaihtelua noinkin erilainen hevonen!
Siitä viikko eteenpäin meillä oli koulun saksanryhmän kanssa vaihtoprojekti eli saksalaisia, joiden luona majailimme reilu vuosi sitten, tuli tänne Suomeen vierailulle. Minun parillani Cecilialla on kotona hevosia ja hän halusi täälläkin ratsastamaan. Koska se sopi sekä opettajallemme että tallin omistajalle, suuntasimmekin pian ratsastuskoululle. Ratsastin kyseisen tunnin Saporolla ilman satulaa, koska olin antanut ratsastusvaatteeni saksalaiselle kaverilleni, joka ratsasti Alastralla. Tunti meni omalta osaltani ihan hyvin ja Ceciliakin oli kuulemma tykännyt Alastrasta!
Saksalaisten lähdettyä alkoikin jo hiihtoloma. Olimme suunnitelleet lähtevämme perheellä Rukalle lasketteleman. Halusin kuitenkin ratsastamaan ennen sitä, joten varasin maanantaille tunnin. Sain siihen Saporon ja päätin mennä taas ilman satulaa. Tuntini oli kahdeksasta yhdeksään, mutta opettajamme kysyi haluaisinko tulla yhdeksästä kymmeneen tunnille hyppäämään lisäksi. Miksen olisi halunnut?! Seuraavalla kerralla mietin kyllä uudestaan ennen kuin lupaudun, sillä kaksi tuntia putkeen ilman satulaa alkoi jo tuntua haaroissa :'D

Koulutunti meni vain kohtalaisesti, mutta siitä oli hyvä jatkaa estetunnille valmiiksi lämmitellyllä hevosella. Ratsastin siis estetunninkin ilman satulaa. Harmittaa ettei kukaan ollu kuvaamassa! Hyppäsimme kolmen esteen jumppasarjaa ja muutamaa yksittäistä estettä. Aluksi tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta päästä kevyeeseen istuntaan ilman satulaa, kun teimme lähestymisiä ravissa. Laukassa se tulikin sitten melkein automaattisesti. Ainoa ongelma oli jumppasarjan viimeinen este, jolla ajattelin vain etten jää suuhun kiinni. En tippunut koko tunnin aikana, mistä olen tosi tyytyväinen! Luulin niin käyvän.

Tällä viikolla en mene tunnille ollenkaan, koska kulutin viime viikolla korttini loppuun. Lauantaina olisi ollut esteratsastuskilpailut, mutta en päässyt Saporolle. Sille oli niin paljon halukkaita, että minut arvottiin ulos. Olisin päässyt Afrikalla kisoihin, mutta koska en ole hypännyt sillä pitkään aikaan, luovutin paikkani kaverilleni :)

♥:llä Annika

23 kommenttia :

  1. älö lopeta! tosi kiva juttu tuo vaihtoprojekti! miten onnistui englannin puhuminen sen saksalaisen kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihan hyvin onnistu ja ymmärrettii toisia ! (:

      Poista
  2. voisitko tehdä huoneen esitteltä videona tai kuvina? :))

    VastaaPoista
  3. Mä ainakin luen tätä blogia mut en koskaan jaksa kommentoida mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ymmärrän tuon koska olen itsekin melko laiska kommentoimaan :D

      Poista
  4. pidän tästä blogista :) kiva lukea perus tuntirajtastajankin blogia, koska voi samaistua. Miksei muuten lindan blogia ei ole voinut katsoa vähään aikaan? (:

    VastaaPoista
  5. tää blogi on tosi hyvä . ja minä ainakin luen tätä blogia mutta en ikinä muista kommentoida. stemppiä postailuun:)

    VastaaPoista
  6. Älä lopeta!!!! Tää blogi on tosi hyvä!!!
    ja oletko saanut välitodistuksen tuolta Oulunsalonratsastuskoulusta?? :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, katsotaan mitä tästä tulee. Ja en ole vielä, mutta toivottavasti saan pian ! (:

      Poista
  7. Mikä sen Lindan blogin nimi on???

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Tosi kivannäkönen blogi:) millä teit ton bannerin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En ole itse tehnyt banneria, joten en tiedä millä se on tehty.

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)