keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

#84 Rallia & ristikoita

Tänään raahauduin tallille puoli viiden aikaan ja autoin sen tunnin ratsastajaa Saporon kanssa niin varustamisessa kuin selkäännousussakin. Oma tuntini oli kuudelta, joten sain Saporon suoraan alkeistunnilta itselleni. Onneksi minulla oli kannukset, sillä tuo ruuna tuntui todella tahmealta. Juuri tuon tahmeuden vuoksi lähdin rallittelemaan verkassa - ehkä vähän turhankin lujaa - ja sain tolpan polveeni täydestä vauhdista. Kyllä sattui! Saporo pääsi pukittamaankin pariin otteeseen, mutta se ei meidän menoa haitannut
Molempiin suuntiin rallittelun ja muutaman laukanvaihdon jälkeen alettiin hyppäämään pieniä ristikoita. Onnekseni esteet pysyvät vielä matalina, sillä haluan oppia oikean tekniikan ennen kuin lähden hyppäämään isompaa. Ensin tultiin pelkästään kahta ristikkoa kaarevalla linjalla, mikä sujui niin kuin pitikin. Peruslaukassa olisi pitänyt olla enemmän tempoa, mutta muuten kaikki toimi hyvin.
Muutaman hyppykerran jälkeen lisättiin rataan kolmas ristikko ja pieni pysty, jonka alla oli tukki. Ensimmäisen kerran Saporo pääsi kieltämään tuolle pelottavalle tukkiesteelle, mutta tämän jälkeen hyppäsi sen ongelmitta. Viimeisten esteiden jälkeen Saporo säikähti myös portilla roikkuvaa hupparia, minkä johdosta meinasin saada uuden iskun estetolpasta. Kävelin muutaman kerran portin ohi ja kehuin Saporoa. Loppuravien aikana se ei edes vilkaissut portille päin ja oli muutenkin tosi hyvän tuntuinen.
Pelottava huppari!
Omassa ratsastuksessani parannettavaa olisi eniten jälleen jaloissa. Lähes joka hypyllä jalkani heilahtavat liian taakse (kuten kuvista voi huomata), vaikka niiden kuuluisi pysyä satulavyön tuntumassa. Blogin puolella minua on huomautettu myös olemattomasta myötäyksestäni, mutta tunneilla en saa siitä mitään palautetta. En kuitenkaan vedä suusta, joten siitä ei luulisi olevan haittaa.
© Reetta ja Fanni
Huomenna lähden mökille ja Powerparkiin, missä toivon pääseväni ratsastamaan islanninhevosilla! Sunnuntaina taas Oulunsalon Ratsastuskoulun hevoset lähtevät kesälaitumelle, jossa ne rentoutuvat kaksi viikkoa. Sinä aikana aion käydä pitkästä aikaa Sarin tallilla tai jossain muualla hevostelemassa. Seuraavaa postausta saa siis odotella jonkin aikaa, toivottavasti kestätte!
♥:llä Annika

8 kommenttia :

  1. Kysytkö opettajalta saatko käyttää kannuksia vai laitatko ne kysymättä? Ja mulla on 15mm pallopää kqnnukset onko ne hyvät kun aloittelen kannuksien käyttöä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä kysyn, jos en tiedä kannattaako kyseiselle hevoselle kannuksia laittaa. Tiedän kuitenkin, että Saporolle voi laittaa kannukset vaikka aina kysymättäkin. Ja minun mielestäni nuo kannukset ovat oikein hyvät aloitteluun :)

      Poista
    2. Ja voisinko laittaa kannukset ilman opelta kysymättä Elarille ? Meillä on esteitä.

      Poista
    3. Minun mielestäni Elarille ei tarvi kannuksia.

      Poista
  2. Saat kyllä tehä videon johon laitat sen videon missä saporo pukittaa:D aika äkänen :d mutta lujaa meni (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä se pukki johonki pääsee :D Saporo ainaki liikku!

      Poista
  3. Nii voisinko laitta kannukset ilman opelta (Kaisalta) kysymättä, Elarille ? Meillä on esteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleenkään Elarille ei tarvitse mielestäni kannuksia. Samaa kommenttia ei tarvitse laittaa montaa kertaa... Vastaan jokaiseen kyllä, kunhan näen ne!

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)