Opettajamme tultua aloimme ratsastamaan maneesiin sekä keskelle että molempiin päätyihin ympyrät ravissa. Saporo asettui nätisti kumpaankin suuntaan ja ympyröistä tuli oikeasti ympyrän muotoisia. Lisäsimme tehtävään myös hieman väistöjä, joissa Saporon tahti hiipui hieman. Muuten ruuna liikkui haluamallani tavalla ja välillä tunsin, kuinka se käytti selkäänsä. Ilman satulaa ratsastaessani en pysty puskemaan istunnallani, joten sekin voi vaikuttaa asiaan.
Muutimme tehtävää niin, että keskelle ratsastettava ympyrä tehtiin laukassa. Laukannosto tuli tehdä suoraan väistöstä, mikä onnistui hyvin. Ravissa sain Saporon ratsastettua pyöreäksi, mutta laukassa se kulki pitkänä. Laukassa se ei tahtonut myöskään taipua, varsinkaan oikeaan kierrokseen. Välillä itselläni oli myös ongelmana se, että liu'uin liian eteen istumaan.
Ihan lopputunnista Saporo tuntui melkeinpä kuumalta hevoselta, joka yritti juosta avuiltani pois. "Kun hevosen ratsastaa tasapainoon, se alkaa liikkua ihan mielellään", sanoi opettajamme mainitessani ruunan yllättävästä turbovaihteesta. Saporo ihan oikeasti vain ravasi menemään ja itse nauroin kyydissä yrittäen pidättää. Ensimmäistä kertaa sain huomata sen piilossa olleen vaihteen. Kunpa se liikkuisi aina alkutunnistakin noin! Olisin voinut jatkaa tuota tuntia paljon pidempään, mutta valitettavasti se loppui juuri parhaalla hetkellä.
Tein vielä koosteen tunnista. Suuret kiitokset Lindalle videoista ja kuvista!
♥:llä Annika
ei millään pahalla mut ratsastat suorilla käsillä ! kyynerkulma,kanna kädet ja nytkit pystyyn :)
VastaaPoistaJuuri sen takia, että nyrkit ei oo pystyssä ja kädet on liian alhaalla nii ei oo kunnon kyynerkulmaakaan. Yritän kuitenkin korjata asian (:
PoistaOotte kehittyny iha hulluna mitä vertaa johonki mitä teijjän meno oli keväällä! Ootte iha huippu pari ja kiva oottaa mite hyvi meette esim. vuoden päästä:D ! rakkaat♥
VastaaPoistaVoooi, kiitos paljon♥ !
Poistamilä asetuksilla otat maneesissa kuvat?
VastaaPoistaYleensä M tai Tv. Sitten säätelen valotuksen mukaan (:
Poistahevonen väistää nätisti ja lyöt raipalla?...
VastaaPoistaSelkään tuntui, että vauhti hiipui liikaa ja takapää jäi jälkeen.
PoistaSaporon takapää jää tuossa videossa selvästi jälkeen, joten itse ainakin muistuttaisin hevosta sievästi raipalla takajaloille, jos ei pohjetta kuuntele. Miksi tyytyä siihen minimitasoon kun saman liikkeen voi suorittaa paremmin + niin että hevonen ottaa takajalkoja enemmän alleen ja käyttää selkää?
PoistaSamaa mieltä kanssasi ! (:
PoistaEnsimmäinen anonyymi luultavasti tarkoityaa sitä että lyöt hevosta raipalla, vaikka sitä vosi muistuttaa pienemmälläkin avulla....
PoistaTuo on totta, että olisin voinut nätimmin muistuttaa...!
PoistaToi banneri on aika........ outo... en tarkota pahalla, mutta toi sun ilme ja asento näyttää tyhmältä :D
VastaaPoistaHahah :D Mulla on kyllä pitkään ollu suunnitelmissa uuden bannerin teko, mutta aika ei vaan riitä...
Poistaen tiiä, mutta mua ärsyttää välillä tuo sun liika takakeno.. :D
VastaaPoistaSe tulee aina vahingossa, vaikka tietysti pyrin istumaan siellä selässä oikein :D
PoistaSinut on haastettu blogissa : kopotiaskelia.blogspot.fi
VastaaPoistaKiitos (: Teen sitten kun ehdin !
PoistaKiva :)
PoistaMillane Saporon selkä on ? Onks kovinki tasanen ? :D
VastaaPoistaMun mielestä on tasanen ja siellä on ihana istua (:
Poista