sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

#167 Puomit pois

Perjantaina tallille saavuttuani jouduin suoraan radan rakennukseen. Rakensimme samanlaisen radan, jota olimme myös kerran aikaisemmin hypänneet. Rataan kuului linja, sarja, trippeli, ravilähestyminen ja kapea este. Ratsuna minulla oli jälleen kerran Sarna.

Alkuverkkojen jälkeen hyppäsimme kapeaa estettä. Ensimmäisellä hypyllä Sarna vähän kyttäsi sitä, mutta toisella yrityksellä tulimme puhtaasti laukalla yli ilman töpöaskelia! Poni lähti hyvin pohkeesta eteen ja sen laukka oli rullaavaa. Tässä vaiheessa ajattelin, että tunti tulisi menemään hyvin. Hieman väärässä olin...

Esteet olivat jo valmiiksi noin 60cm korkeita, kun aloitimme radan hyppäämisen. Ensimmäisenä radalla oli linja. Pystylle tuli ihan ok hyppy, mutta okserille kiemurreltiin ravilla. En tiedä miksi Sarna on alkanut välttelemään oksereita! Ennen ne olivat esteitä muiden joukossa.

Toisena radalla oli kapea este, jolle tuli hyvä hyppy. Kolmantena esteenä oli trippeli, jota emme koskaan ole ylittäneet ongelmitta. Ongelmia oli nytkin, joten pyysin opettajaa ottamaan kolmannen puomin kokonaan pois. Sen jälkeen Sarna suostui hyppäämään esteen, vaikka kyttäsi sitä vieläkin.
Trippelin jälkeen radalla oli ravilähestyminen. Lähestyimme sarjaa ihan hyvällä ravilla, mutta ristikolla vauhti hiipui ja okserille tuli huono hyppy. Sarjan väli oli muutenkin hieman pitkä ponille, mutta en voi väittää, etten itse olisi voinut ratsastaa paljon paljon paremmin!
Viimeisenä radalla oli vielä toinen pysty-okseri -sarja. Tässäkin väli oli hieman liian pitkä meille, mutta selvitimme sen kuitenkin raviräpellyksellä.

Koska rata oli niin pitkä, ehdimme tulla sen tunnin aikana vain kahdesti. Toisella kerralla, kun muille nostettiin esteitä, minulle ja Sarnalle otettiin sekä trippelistä että kaikista oksereista takapuomit pois. Se toi vähän helpotusta, mutta suoritus oli silti heikko - tulimme varmaan jokaiselle esteelle ravilla. Pakko sanoa, että tästä ei voi olla suunta muuta kuin ylöspäin! 
Loppuraveissa polveni kipeytyi taas niin paljon, etten pystynyt edes keventämään. Kävelinkin sitten pitkään ja hoidin ponin tallissa.

❤️:llä Annika

2 kommenttia :

  1. kiva istunta......kannataisko oikeesti vaihtaa pois pikkuponeista itsesi ja ponin kannalta ? ratsastuskoulussa voi keskustella hevosten jakajan kanssa ja vaikka haluaisit mennä sarnalla ei se sua kehitä eteenpäin....oot menny vaan huonompaan suuntaan verrattuna entiseen anteeks vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedostan asian hyvin itsekkin... Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että vaihtaisin treenikaveria minua kehittävämmäksi. Nyt kuvioihin onkin tullut Paula, mutta sitä en ole vielä esteillä ehtinyt kokeilemaan!

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)