sunnuntai 17. helmikuuta 2013

#46 Esteitä & vastalaukkaa

 
Perjantaina olin tunnilla ja sain ratsukseni Saporon. Meillä oli koulua ja olin ihan mielissäni, kun sain mennä Saporolla. Tunti ei mennyt kuitenkaan yhtään hyvin! Yllä oleva biisi kuvaa sitä tunnetta, kun ei onnistu, mutta ei halua luovuttaa.


Alkutunnista Saporo tuntui ihan hyvälle, mutta liikuttiin melko tahmeasti. Ympyröillä sisäpohje ei pitänyt ja laukka ei pysynyt yllä käännöksissä. Jälkeenpäin tiedän, että juuri alkutunnista minun olisi pitänyt laittaa Saporo liikkeelle, niin lopputunti olisi mennyt paremmin.



Tunnilla mentiin paljon taivutuksia, väistöjä ja vastalaukkoja. Ensin taivuteltiin käynnissä ja hetkittäin Saporo kulki hyvin. Siirryttiin tekemään vastalaukkakaarteita ja päätyihin ympyrää, mutta Saporo päättikin, että ympyrälle ei käännytä laukassa. Missä ulkoavut oli? Hupsista... Vastalaukka kaarteetkin menivät vaihtelevalla menestyksellä hyvin tai huonosti.



Saporo väisti paljon paremmin uralle päin, mutta myös vähän ajan päästä toiseenkin suuntaan ihan hyvin. Lopuksi mentiin vielä vastalaukkakaarteita toiseen suuntaan ja sujui jo paljon paremmin. Saporo kääntyi hyvin ja laukat pysyivät yllä. Hieno poika!


Omiin suorituksiini tunnilla en ollut ollenkaan tyytyväinen, mutta aina ei voi onnistua! Lauantaina meillä oli esteitä ja menin Josilla. Tuntui hassulta kiivetä niin pienen ponin selkään. Alkuverkoissa meni hyvin, vaikka välillä taisteltiin siitä, käännytäänkö heti vai kohta. Laukkaakin ratsastin reippaasti eteenpäin ja esteitä rakennettaessa taivuttelin Josia.

    
Tultiin muutaman esteen tehtäviä koko tunti ja oli kivaa! Välillä en ollut Josin hypyissä mukana ja välillä taas Josi ei meinannut hypätä, koska pohkeet eivät olleet lähellä. Tuon takia pääsinkin sitten kerran maneesin pohjaa tutkimaan. Mitäs pienistä, tunti meni kuitenkin ihan hyvin. En muista tarkalleen tehtäviä, mutta jokaisesta kuitenkin suoriuduttiin. Esteiden välissä kiihdyteltiin hieman ja kaarteissa sisäpohje ei ollut tarpeeksi vahva, mutta esteille kuitenkin osuttiin.


Tunnin jälkeen järjesteltiin ja puhdistettiin hevosten harjapakit. Meillä oli ystävyyspäivä ja tuotiin herkkuja mukana. Ensi viikollakin kakkua luvassa... :D Myöhemmin tehtiin Lindan kanssa vielä pikkuinen puliukko.

 

Jännittää vähän, sillä ensi viikolla minulla on estekilpailut. Hyppään 40cm Saporolla. Lisäksi hiihtolomalle olisi tiedossa parin päivän vuokraus Ahon tallilla sekä leikkitunti. Vuokraan Vikkeä, mutta sekin hieman pelottaa, koska se on aika vaikea ratsastaa. Toivotaan parasta!

Loppuun vielä kooste estetunnista Josilla.


♥:llä Annika

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)