maanantai 19. marraskuuta 2012

#24 Percival♥




Kaikki nuo viime tunnilta Percivalilla :) c. Linda
Taas vaihteeksi tuli hirveä kiire tallille. Tunti oli siis 11-12 ja heräsin kivasti suunnilleen 10.15. Olin ihan kauhuissani, sillä huomasin vasta eilen illalla, että tunti on C/B. En ole vielä sen tasoinen, luulisin, mutta en kuitenkaan perunut.

Pääsin tallille ja kuten eilen sanoin, mulla oli Percival. Se oli valmiiksi varustettu, koska tulin tallille niin myöhään. Katsoin listasta, että meidän isä menisi tänään Isät ratsaille -tunnilla Unilla. Sitä olisi itsekin kiva kokeilla. Päästiin lähtemään melkein heti maneesiin ja hyppäsin selkään. Varmaan ensimmäinen kerta, kun en säätänyt jalustimien kanssa, sillä ne olivat sopivan pituiset valmiiksi! Lähdettiin ravailemaan ja otettiin pieniä laukkapätkiä verkaksi itsenäisesti. Verkassa ei sujunut ollenkaan ja kuvittelin, että mitäköhän kamalaa tästäkin tunnista tulee...

Pieni takakeno....


 

Alkutunnista väännettiin voltteja kulmissa ja pitkän sivun keskellä. Kulmissa volttien lopuksi piti hieman väistättää takaosaa ja pitkällä sivulla volttien välissä myös. Muuten asetettiin ihan reippaasti. Percival kuunteli hyvin ja tehtävä sujui lähes ongelmitta. Väistöt olivat, kuten tavallista, hieman hakusessa, mutta oikeat toimintanapit löytyivät aina välillä :) Otin taas jalustimet kaualle, koska Percivalilla on sen verran pomppuisa ravi, että mun jalat jännittyvät ja jalustimet meinaavat tippua. Tosin ravi ei ollut yhtä kamalan tuntoinen kuin ensimmäisellä kerralla.





 Vaihdettiin tehtävää, kun oltiin menty molempiin suuntiin ja jätettiin pitkältä sivulta voltit pois. Pitkillä sivuilla alettiin nostamaan vastalaukkaa, mikä sujui ihan hyvin siihen nähden etten ole koskaan niitä harjoitellut. Laukan jälkeen oli vähän kiireistä menoa, mutta sain Perskan hyvin volteille ja asettumaan, mutta satunnaisesti myös askeleen tai kaksi väistämään. Ongelma laukannostoissa oli minun asentoni. Eli nojasin eteen nostoissa, mutta istuin laukan kuitenkin pystyssä, jos oikein tajusin.



Tunti ei ollutkaan niin kamala kuin verkoissa ajattelin sen olevan, tai koska se oli C/B. Pärjäsin ihan hyvin, mutta olisi tietenkin voinut mennä paremmin. Percival jatkoi, joten en saanut ottaa sitä pois.

Tunnin jälkeen olin vielä viiteen asti tallilla. Lähdettiin kävellen Lindan, Reettan ja Pinjan kanssa käymään jossain päin Varjakkaa(?) kioskilla sekä käytiin jossain kivillä ja pomppupuulla tai mitä lie nuo nyt olivatkaan :D Odottelin tallilla neljään asti sitä Isät ratsaille -tuntia. Varustinkin Unin ennen kuin porukat tulivat tallille.

Unicum ei meinannut liikkua ollenkaan ja meno oli melko tahmaista. Pikkuveljeni videoi sitä tuntia, mutta niitä kuvia ja videoita en laita tänne. Isäni oli siis ensimmäistä kertaa hevosen selässä ja oli kyllä hupaisaa katsottavaa!

Jälleen mulla on säätöä noiden tuntien ja vakiopaikkojen kanssa. Ensi kerralla Sarin Tallilla pitää täyttää sellainen lappu, missä kysytään jatkaako ensi kaudella yms. Luultavastihan en siis siellä jatka vaan Oulunsalolla, mutta jos en saakkaan vakiopaikkaa... Sitä olen kysellyt jo tuolta tallilta, mutta se on ollut aikamoista säätöä. Ensin minulle on merkattu tasoksi jatko 1, mutta nyt kyselen C/B. Pitäisi opelta kysellä tuota tasoa, vaikka pärjään (kai) C/B:ssä. Tunnin opettaja voi olla tosin eri mieltä. Heidän vastausta odotellessa!

♥:llä Annika

2 kommenttia :

  1. liityin blogiisi liitytkö mun blogiin :)?
    http://minun-hevos-elamaa.blogspot.com

    VastaaPoista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)