Tuosta tunnista ei sitten sen enempää, sillä se meni huonosti. Tänään pääsin Oulunsaloon jälleen C/B tunnille ja Percivalilla. Tunti oli mielestäni tosi mukava ja Percival ihana♥ Tunnilla tehtiin monia asioita, mitä en ole ikinä harjoitellut. Tulin tallille neljän aikaan ja varustin Perskan.Verkattiin itsenäisesti ja tällä kertaa verkkakin meni ihan hyvin. Pakko mainita, etten taaskaan säätänyt jalustimien kanssa! Ensimmäinen tehtävä tultiin laukassa. Päätyyn ympyrä ja pitkällä sivulla jotain vastalaukkakaarteita(?). Vasempaan kierrokseen onnistui hyvin, vaikka en ole ikinä mitään tuollaista tehnytkään. Oikeassa kierroksessa laukka ei säilynyt vaan tippui raviksi, mutta kun nousi uudelleen niin nousi vasen laukka (koska oltiin menossa takaisin uralle). Muuten olin ihan tyytyväinen.
Raukan näkönen(kö?) |
Lopulta lähdettiin tekemään tätä tehtävää ravissa ja olin ihan kauhuissani. En ole ikinä ennen väistänyt ravissa ja olikin suuri yllätys, että saatiin väistöaskelia (: Kouluponi♥ Etu- ja takapään väistöt olivat ravissa vielä enemmän hukassa, mutta niistäkin selvittiin pariin otteeseen. Ainakin tuntui siltä, mutta lopputuloksesta en ole varma... Vaihdettiin suuntaa ja tehtiin ensin käynnissä, mutta myöhemmin siirryttiin vielä raviin. Seuraavat tuntilaiset tulivat jo maneesiin ja siirryttiin käyntiin. Percival jatkoi, joten menin talliin yksin. Siellä olin vielä tunnin ainakin ennenkuin tultiin hakemaan.
Sain tietää, että tuolla kyseisellä tunnilla olisi paikka vapaana. Ottaisinko vaiko en... ? Lisäksi tunnin opettaja oli kysynyt joltakin, millä tallilla käyn ja kehunut istuntaani. Tosin itsestäni tuntuu Percivalin selässä, että pomppaan puoli metriä ilmaan joka askeleella. Jalatkin lähtevät sitten heilumaan. Aina voi parantaa!
♥:llä Annika
Oi ku söpö :D
VastaaPoistaOnhan tuo ! (:
Poista