lauantai 16. maaliskuuta 2013

#53 Olipa kerran Silvano ja estetunti


Kuten otsikosta voi jo lukea, meillä oli tänään estetunti. Olin toivonut Saporoa, mutta sain ratsukseni tuon hurmaavan herran nimeltänsä Silvano :) Pääsin tallille vähän ennen yhtätoista ja kiireellä sain Silliä varustaa. Se oli todella lutuinen kurkkiessaan tuolta karsinan ovelta!

Selkään päästyäni otin heti ohjat reilusti käteen ja aloin taivuttelemaan Silvanoa. Vähän ajan jälkeen se kulkikin jo aivan mahtavasti. Hieno poika! Tein paljon ympyröitä ja muutamia väistöjäkin kokeilin. Ravissa otin pitkillä sivuilla spurtteja ja lyhyillä sivuilla kokosin voltilla. Alkuun tuntui hankalalta keventää, koska Silvano on sen verran isompi hevonen kuin edelliset, joilla olen mennyt. Yhden laukanvaihdonkin sain puomin päältä tehtyä. Jee!
Kaikki kuvat c. Linda
Ensimmäisenä hypättiin ympyrällä yhtä estettä. Oli todella hakusessa saada Silvano edes oikeaan kohtaan ja hypyissä oli vaikeaa pysyä mukana. Silvanolla oli tosi iso hyppy ja omat jalkani menivät liian taakse. Tunnilla mentiin erilaisia ratatehtäviä, jotka menivät vähän niin ja näin. Ohjat olisivat voineet olla enemmän tuntumalla ja jalat alhaalla. Varpaat ja kädet sojottivat ties minne, mutta aina ei voi onnistua...
Onneksi ei hypätty kovin korkeaa, sillä hyvä että näissä hypyissä pysyin edes kyydissä. Silvanosta en tykännyt esteillä, mutta hieno kouluponi se on! Loppuravien jälkeen yritin vielä ratsastaa sitä muotoon ja hetkittäin jopa onnistuen. Silvano ei jatkanut, joten sain viedä sen talliin ja purkaa. Ensi viikon tunnille kävin toivomassa Saporoa.
Tallissa meille annettiin tehtäväksi varustaa Unicum seuraavalle tunnille, koska sen ratsastaja ei ollut vielä tullut. Unillakin olisi kai mukavaa mennä pitkästä aikaa :) Melkeimpä heti sen jälkeen jouduin lähtemään kotiin, koska meille tuli vieraita. Olisin kyllä mieluusti jäänyt kuvaamaan hevosia, mutta ehkä ensi viikolla.

Loppuun video Silvanosta, jossa on klippejä molemmilta kerroilta, kun sillä olen päässyt menemään.


♥:llä Annika

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)