perjantai 25. lokakuuta 2013

#105 Saporolla

POSTAUS KIRJOITETTU VIIKKO SITTEN !

Olen käynyt nyt muutamilla tunneilla, joista en ole kuitenkaan ehtinyt kirjoittamaan. Kovin tarkasti en tunneista tällä kertaa kerro, koska niistä on jo sen verran aikaa, etten kaikkea välttämättä muista. Lisäksi tallilla olo on muutenkin jäänyt vähemmälle jalkapallon vuoksi. Olen päässyt aluejoukkuekarsintoihin, joten futista täytyy treenata entistä enemmän.

Takaisin asiaan... Olin viikko sitten koulutunnilla Saporolla. Ratsastimme pääty-ympyröillä hitaassa ravissa välillä pienentäen reittiä tolpan ympärille. Tällä tunnilla sain ratsastettua Saporon tosi hyväksi, kun ei pahemmin tarvinnut kiinnittää huomiota vauhtiin.

Lauantaina minun ei ollut tarkoitus mennä tunnille, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Minulla ei ollut edes asiallisia ratsastusvaatteita, mutta hyvin pärjäsin ilmankin. Ratsunani oli Afrika, joka ei isojen liikkeidensä vuoksi ollut ehkä paras vaihtoehto mennä ilman jalustimia. Sainpahan ainakin kunnon vatsalihastreenin! Tälläkin kerralla ratsastimme ympyröillä niin pientä ravia kuin pystyimme tai sitten lisättyä ravia. Varsinkin lyhennykset tuottivat ongelmia, koska Afrika siirtyi joko käyntiin tai meni liian lujaa. Pidennykset onnistuivat sitäkin paremmin, kunhan löysin oman istunnan. Lopputunnista teimme myös käynnistä laukannostoja, joissa tamma oli ihan superhyvä!
Tiistaina olin taas kouluilemassa Saporolla. Alkuverkoissa Saporo tuntui hyvältä, mutta tehtävien alkaessa en saanut sitä enään liikkumaan. Opettaja huomauttikin minua istunnastani, johon keskityn ihan liikaa. Alan aina vahingossa puskemaan istunnallani, jos Saporo ei meinaa liikkua. No sittenhän se ei varsinkaan liiku... Tunnin aikana ratsastimme väistöjä ja voltteja. Voltit menivät ihan hyvin, mutta väistöillä vauhti hiipui ihan nollaan. Opettajamme olikin sitten juoksutusraipan kanssa keskellä antamassa vauhtia ja kyllä eron huomasi :D

Pari päivää takaperin olin myös estetunnilla pitkästä aikaa jälleen Saporolla. Alkuverkoissa Saporo oli tosi hyvä ja liikkui omalla moottorilla. Teimme laukka-pysähdys-laukka -siirtymiä, jotka sujuivat hyvin. Hyppäsimme kahta ristikkoa koko tunnin ja tunti oli todella tylsä. Saporon kanssa onnistui ihan hyvin ja meinasin kysyä voisimmeko hypätä korkeampaa, mutta en ehtinyt. Voi kun pääsisin kunnon estetunnille kyseisellä ratsulla!
Haluan liittää tähän loppuun vielä Lindan tekemän videon minusta ja Saporosta :3
 
♥:llä Annika

4 kommenttia :

  1. Linda kyl' hallitsee ton videon teon:) Te ootte saporon kanssa hyvä tiimi:)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Mulla ainakin näkyy ja ylemmän perusteella edelliselläkin kommentoijalla näkyi :o

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)