perjantai 10. toukokuuta 2013

#70 Hevosjalkapalloa

Reippaana pyöräilin tänään tallille. Sama urakka on tiedossa huomenna aamulla. Lähdin kahdeksan maissa ja olin perillä puoli yhdeksän. Kävin maksamassa ja sain tietää, että minulla oli toivomani ratsu. Elari. Kävin heittämässä sille varusteet selkään, tein yksisarvisen ja lähdimme maneesiin.
Verkkasimme normaalisti, mutta itse en ainakaan välittänyt meneekö poni kulmiin tai muuta vastaavaa. Elari vaikutti todella reippaalta. Sitten maneesiin saapui pallo. Elari yritti innoissaan mennä sitä kohti, mutta pääsimme vierittelemään palloa vasta viimeisenä. Tämä oli ensimmäinen kerta hevosjalkapallon parissa minulle, joten pallon hallinta oli hieman hakusessa.

Lopulta alkoi "virallinen" peli. Pääsin Elarin kanssa hyvin peliin ja kiinni palloon, mutta ajauduimme aina reunoille. Sitä kautta päästiin onneksi estämään monta maalia. Ja yhden saimme tehtyäkin! Tosin väärään päähän... :D Peli päättyi suunnilleen 15-0 Yksisarvistiimin tappioon. Hävisimme siis reilusti, mutta ei sillä niin väliä. Hauskaa ainakin oli!
Postauksen kuvat c. Fanni & Julia
Ennen tunnin loppumista laukattiin vielä maneesia ympäri. Vein Elarin talliin ja purin siltä varusteet sekä yksisarvisen. Kävin katsomassa oliko huomisen hevosia päätetty jo, ja olihan ne. Huomenna ratsuna olisi Lenja :) Toivon mukaan kouluillaan.

♥:llä Annika

2 kommenttia :

  1. Ihana idea tuo hevosjalkapallo :D! ja kivoja kuvia :) + söpö yksisarvinen :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kivaa vaihtelua normaaliin ratsastukseen! Kiitos, se on (:

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)