perjantai 9. elokuuta 2013

#88 Kehitys ratsastajana

Vihdoin ja viimein saatte tämän lupaamani kehityspostauksen. Postauksen sisältönä on siis kehitykseni ratsastajana helmikuusta 2012 tähän päivään saakka. Kuvia en laita ollenkaan, sillä video kertoo enemmän. Alempana on mietteitä kehityksestäni alle kahdessa vuodessa.


Omasta mielestäni suurin kehitys on tapahtunut ravissa. Vaihtaessani Oulunsalon Ratsastuskoululle opin istumaan satulassa kunnolla - ilman istuntaa en voi keskittyä mihinkään muuhun. Nyt kun olen löytänyt oman tasapainoni, käteni ovat rauhoittuneet huomattavasti ja pysyvät nyt paikoillaan. Sen myötä ongelmaksi on ilmennyt, että käteni on joskus liian kova.

Suurin ongelma on kuitenkin aina ollut jalat. Varpaani tahtovat kääntyä vähän joka ilmansuuntaan, jolloin saatan kaivaa kantapäällä hevosen kylkeä. Onneksi minulle huomautetaan siitä aina kun teen niin! Jalkani on myös yleensä melko rauhaton, minkä voi huomata videostakin. Käynnissä olen sentään oppinut pitämään jalkojani oikein ja toivottavasti näin käy myös muissa askellajeissa.

Katseessani on myös paljon parannettavaa. Miksi se hevosen niska onkaan niin kiinnostava puhumattakaan puomeista esteillä... ? Harmikseni tästä ei edes huomauteta kovin usein. Yhdellä ainoalla (este)tunnilla keskityin katseeseeni sillä uhalla, että aina kun vilkaisen puomia joudun juoksemaan yhden kierroksen kenttää ympäri tunnin jälkeen. Ja sehän tehosi!

Olen ainakin omasta mielestäni kehittynyt hurjasti, mutta vielä on paljon opittavaa! Kertokaa tekin kommentilla, mitä mieltä olette kehityksestä (:

♥:llä Annika

4 kommenttia :

  1. Sä oot kyllä tosi hyvä ratsastaan! Paljon parempi mitä mä vaikka oon ratsinu 6 vuotta :D Mulla on kans nuo jalat varsinki esteillä, ne tykkää aina lentää minne sattuu... Kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  2. Millä tallilla oot käyny ennen? :)

    VastaaPoista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)