Jo heti alkuun pahoittelen, että minulla ei ole kuvia. Tyhmänä unohdin ladata kameran ennen tallille lähtöä. Huomenna tähän tulee muutos, ja näpsin kuvia tämänkin päivän edestä!
Pääsin tallille vähän ennen neljää ja sain heti hommia. Tehtävänä oli harjata Saporo ja pestä sen selkä hiekasta. Lisäksi puhdistaa Lester, joka oli pukeutunut varmaan sentin paksuiseen kurakerrokseen. Onneksi kura oli kuivunut ja irtosi helposti, mutta se pölisi paljon.
Ainoa kuva, minkä sain ennen akun loppumista. Pahoittelen laatua. |
Toisen tunnin jälkeen haettiin loput hevoset sisälle. Otin Messin sisään ja aloin hoitamaan sitä. Sitä ei oltu pitkään aikaan harjattu, koska se ei käy tunneilla, niin kyllähän siitä irtosi karvaa ja paljon! Kunnollisen puunauksen jälkeen sain jälleen pitää taukoa, kun ei oikein hommia ollut. Minulle luvattiin jopa tunnin tauko, mutta se lyheni kymmeneen minuuttiin. Sain auttaa alkeislapsia purkamaan hevosia ja viemään varusteita. He ovat niin suloisia :3
Seuraavaksi alkoi operaatio Anna kaljuksi. Eli tallin friisiläistammalta ajeltiin jaloista karvat pois. Tosin enhän minä siihen härveliin uskaltanut koskea, sillä pelkäsin telovani Annalta jalat irti. Vaikka eihän se ole edes mahdollista sellaisella koneella... Lähdinkin sitten maneesiin katselemaan tunteja, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Minut häädettiin kuitenkin pian takaisin töihin pesemään Josin, Percivalin ja Roberton selät. Sekin oli todella tylsää puuhaa, sillä puhdistusaineen piti antaa vaikuttaa kymmenen minuuttia ennen huuhtelua. Tässä vaiheessa talli alkoi olemaan jo tyhjä tunnilla olevia lukuunottamatta, joten aikani kävi todella pitkäksi.
Pesun jälkeen päätin antaa itselleni ruokatauon. Omnom, mangopilttiä! Palasin kuitenkin melko pian töihin, sillä sain hoitaa Saporoa. Pesin senkin selän ja rapsuttelin paljon. Viimeiset tuntilaiset lähtivät maneesia kohti, kun aloin siivoamaan pesupaikkaa. Nikon jakaessa kauroja järjestin Fidellon, Josin ja Saporon harjapakit, mutta menin sitten auttamaan heinien jaossa. Otin hevosilta päitset pois päästä ja päivä olikin sitten pulkassa. Pääsin lähtemään kotia kohti kymmenen aikoihin illalla.
Huomenna menen tallille kolmeksi ja uskon, että aika samanlaisia tehtäviä luvassa. Tosin huomenna kuvien kera. Loppuviikon olen aamuvuorossa, joten silloin on enemmän tehtävää. Sitä odotellessa!
♥:llä Annika
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)