maanantai 8. huhtikuuta 2013

#56 Koulukilpailut

Nyt onkin ollut hieman taukoa sekä postailusta että talleilusta. Lauantain vietinkin sitten kokonaan tallilla ja siitä onkin paljon kerrottavaa! Varoituksena samantien, että tästä voi tulla pitkä postaus. Aamulla oli taas vaihteeksi kiire ja pääsinkin tallille viisi minuuttia ennen tuntini alkua. Kiireessä vaihdoin vaatteet ja hain valmiiksi varustetun ponin karsinasta. Ratsuna oli pitkästä aikaa Percival (:


Tunnilla tehtiin paljon ympyröitä, joissa poni oli aivan super! Kulmiin tehtiin voltit, toisella pitkällä sivulla ratsastettiin eteenpäin ja toisella tehtiin volttikahdeksikko. Percival liikkui kevyesti ja helposti. Kääntymiset ja taivutukset sujuivat täysin ongelmitta.



Tultiin samaa tehtävää myös laukassa, mutta volttikahdeksikon kohdalla tehtiin iso keskiympyrä, jossa ratsastettiin laukkaa eteenpäin. Percival toimi laukassakin aivan mahtavasti! Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen tuntiin ja poniin♥


Tunnin jälkeen mietin kauan, menisinkö toiselle tunnille Meerin kanssa. Päädyin sitten menemään siihen ja sain ratsukseni Catleenin. Ehdin jo varustaa sen, kunnes Anniina sanoi haluavansa vaihtaa kanssani. Sehän sopi paremmin kuin hyvin, sillä Anniinan ratsu oli Saporo. Sitähän ei ollut varustettu, joten taas tuli kiire. Onneksi on kavereita (;


Tuolla tunnilla tehtiin aikalailla samoja tehtäviä. Jo alkuun laitoin Saporon liikkeelle ja se liikkuikin hyvin. Tehtävien alettua ja ympyröitä tehdessä sain kuitenkin koko ajan muistutella raipalla, että täytyy liikkua. Saporo esitti hieman halutonta ravia, mutta laukka oli sitäkin pahempi. Laukka ei pyörinyt kunnolla ja heti volteilla se rikkoikin raville tai jopa kokonaan pysähdykseen. Siinä olikin sitten tekemistä saada se uudelleen liikkeelle, sillä edes pohkeet ja raippa yhteensä eivät meinanneet saada Saporoa käyntiä kovempaan vauhtiin. Muutamia pukkejakin tuli, kun yritin auttaa raipalla.


  

Tunti menikin täysin pieleen ja en ollut ollenkaan tyytyväinen omaan ratsastukseen. Olinkin hieman maassa tunnin jälkeen, koska koulukilpailut täytyisi kuitenkin Saporolla mennä. Kysyinkin opettajaltamme, että miten saisin sen liikkumaan ja hän sanoi, että en saa itse puristua kiinni. No senhän luulisi olevan päivänselvä asia, mutta kai sitten huomaamattani olen  niin tehnyt.

Minulla oli noin puoli tuntia aikaa varustaa Saporo ja muutenkin valmistautua kilpailuun. Huhhuh, huomasin viisi minuuttia ennen verryttelyä, että en ole opetellut edes rataa! Äkkiäkös sen kuitenkin opettelin, koska kyseessä oli vain raviohjelma niille, jotka eivät ole ennen koulua kilpailleet.

Verkassa Saporo oli ihan hyvä, mutta muuttui vielä paremmaksi, kun minulle tuotiin kannukset. En ole koskaan ennen ratsastanut kannuksilla, ja se tuntuikin hieman oudolta aluksi. Saporo pelkäsi tuomarin pöytää, mutta meni kuitenkin reippaasti siitä ohi. Ehdin ratsastaa koko ohjelman läpi verryttelyssä ja ihme kyllä muistin sen! Ratsastin toisena, joten verkan jälkeen jäin maneesiin odottelemaan.


Ehdin ratsastaa vielä jonkin aikaa ennen varsinaista suoritusta. Saporo tuntui tosi kivalle, mutta radan aloitus ei olisi huonommin voinut mennä. Heti tervehdyksen jälkeen lähdin väärään suuntaan! Loppurata meni kuitenkin hyvin ja olin tyytyväinen Saporoon :) Alla on videolla meidän rata.


Meitä oli luokassa (ei ennen koulua kisanneet) vain kaksi, joista molemmat oli voittajia. Jeii. Prosenteilla, joita kertyi jopa 61,667%, jäin kuitenkin hyväksi kakkoseksi. Arvostelulapussa luki esimerkiksi: parempi suoristus kiemuroiden välissä, hae selvempi ero temponlisäyksiin, hyvät siirtymät, voltit hyvän kokoiset, kaunis istunta ja muista ratsastaa isommassa temmossa. Tuomarina oli ratsastuskoulun opettaja Kaisa Leskinen.

Luovutin Saporon heti seuraavalle ratsastajalle ja menin maneesiin kuvailemaan muita ratsukoita. Siinä sitten kuluikin paljon aikaa muiden suorituksia katsellessa, ja kotiin pääsin puoli yhdeksän maissa illalla. Oli kyllä kiva päivä!

♥:llä Annika

6 kommenttia :

  1. Toiselle ratsastajalle, eli mulle :) Sulla meni tosi hyvin! Saporo on ihana <3

    VastaaPoista
  2. Kiva kun oli paljon kuvia! Teksti oli myös hyvin kirjoitettu, mielenkiinnolla jaksoi lukea loppuun :) Aivan ihana muuten tuon yhden hevosen turkoosi satulahuopa! *kuolaa*
    Ja hei, paljon onnea 2.sijasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon taas kommentistasi! Piristää päivää kummasti (:

      Poista
  3. http://mustavalkea.blogspot.fi/2013/04/53-haasteita-pukkaa.html

    Hihi, sulle ois haaste (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, pitääpä tässä joskus tehdä. Kiitos haasteesta ! :D

      Poista

Kommenttia tulemaan! Vastaan jokaiseen kommenttiin :)